Euroopan unionin tuomioistuin

Euroopan unionin tuomioistuin on unionin lainkäyttöelin.

Se on toimielin, joka koostuu kahdesta eri tuomioistuimesta: unionin tuomioistuimesta ja unionin yleisestä tuomioistuimesta.

Euroopan unionin tuomioistuin soveltaa ja tulkitsee unionin oikeutta. Se valvoo, että unionin toimielimet ja jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta. Se varmistaa, että unionin oikeutta tulkitaan yhdenmukaisesti siten, että sitä sovelletaan samalla tavalla koko Euroopan unionissa.

Mitä Euroopan unionin tuomioistuin tekee?

Euroopan unionin tuomioistuin perustettiin vuonna 1952. Sen tehtävänä on soveltaa ja tulkita unionin oikeutta.

Euroopan unionin tuomioistuin

  • valvoo, että unionin päätökset ja säännökset ovat lainmukaisia 
  • varmistaa, että jäsenvaltiot ja unionin toimielimet noudattavat unionin oikeutta
  • vastaa jäsenvaltion tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, jos kansallinen tuomioistuin ei tiedä, miten unionin oikeutta pitäisi tulkita tai jos sillä on epäselvyyttä siitä, onko unionin toimi pätevä.

Minkälainen rakenne Euroopan unionin tuomioistuimella on?

Euroopan unionin tuomioistuin muodostuu kahdesta eri tuomioistuimesta: unionin tuomioistuimesta ja unionin yleisestä tuomioistuimesta (perustettu vuonna 1988). Kummallakin tuomioistuimella on selkeä toimivalta, jonka perusteella määräytyy, mitä asioita ne voivat käsitellä.

Unionin tuomioistuin käsittelee

  • suurimman osan asioista, jotka koskevat jäsenvaltioiden tuomioistuinten esittämiä kysymyksiä; poikkeuksena tästä on muutama ala, joita koskevien asioiden käsittely on siirretty unionin yleiselle tuomioistuimelle
  • komission nostamat kanteet sellaisia jäsenvaltioita vastaan, joiden väitetään rikkoneen unionin oikeutta
  • suurimman osan jäsenvaltioiden tai unionin toimielinten nostamista kanteista, joilla riitautetaan unionin lainsäädäntö
  • valitukset unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuista.

Unionin yleinen tuomioistuin käsittelee

  • yksityishenkilöiden, yritysten ja järjestöjen nostamat kanteet, joilla riitautetaan unionin toimet
  • tietyt asiat, joissa kansalliset tuomioistuimet ovat esittäneet kysymyksiä, jotka koskevat seuraavia asioita:
    • arvonlisävero
    • tullit, valmisteverot ja tavaroiden tariffiluokittelu
    • kasvihuonekaasujen päästökauppa
    • lentomatkustajien oikeus korvauksiin
  • tietyt jäsenvaltioiden nostamat kanteet, joilla riitautetaan komission tai neuvoston päätökset.

Lisätietoja näistä tuomioistuimista on niitä koskevilla sivuilla (Unionin tuomioistuin ja Unionin yleinen tuomioistuin).

Kuka voi nostaa kanteen?

Tuomioistuimet eivät voi itse valita, mitä asioita tai aihepiirejä ne käsittelevät. Kaikki asiat, jotka voidaan Euroopan unionin tuomioistuimen sääntöjen nojalla ottaa tutkittaviksi, on käsiteltävä ja ratkaistava. Aina, kun Euroopan unionin tuomioistuin antaa ratkaisun, se tekee sen ratkaistakseen oikeudellisen ongelman asiassa, jonka kansalaiset, yritykset, järjestöt, jäsenvaltiot tai unionin toimielimet ovat saattaneet sen käsiteltäväksi suoraan tai jäsenvaltion tuomioistuimen välityksellä.

Kaikkia asioita ei voida viedä suoraan Euroopan unionin tuomioistuimeen. Asioista, joita Euroopan unionin tuomioistuin voi käsitellä, on tarkat säännöt. Lisätietoja tästä on kummankin tuomioistuimen omalla sivulla sekä sivulla ”Voinko viedä asiani Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi?”.

Court-of-Justice-of-EU

Keitä tuomioistuimessa työskentelee?

Jäsenet

Euroopan unionin tuomioistuimen kummallakin tuomioistuimella on omat tuomarinsa. Unionin tuomioistuimessa on yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta eli yhteensä 27 tuomaria. Unionin yleisessä tuomioistuimessa on kaksi tuomaria kustakin jäsenvaltiosta eli yhteensä 54 tuomaria. Unionin tuomioistuimessa on myös 11 julkisasiamiestä. Kummallakin tuomioistuimella on lisäksi kirjaaja. Näitä henkilöitä kutsutaan jäseniksi.

Lisätietoja jäsenistä on heitä koskevilla sivuilla (Unionin tuomioistuimen jäsenet ja Unionin yleisen tuomioistuimen jäsenet) sekä kumpaakin tuomioistuinta koskevilla sivuilla (Unionin tuomioistuin ja Unionin yleinen tuomioistuin).

Henkilöstö

Tuomioistuimessa työskentelee tällä hetkellä hieman yli 2 300 henkilöä.

Suurin osa henkilöstöstä on unionin virkamiehiä, jotka valitaan tiukassa valintamenettelyssä. Henkilöstö on peräisin kaikista unionin jäsenvaltioista.

Noin puolet tuomioistuimen henkilöstöstä työskentelee Monikielisyyden pääosastossa, jonka tehtävänä on taata, että Euroopan unionin tuomioistuimen asiakirjat ovat saatavilla kaikilla 24 virallisella kielellä.

Lisätietoja tuomioistuimen henkilöstön tehtävistä on unionin tuomioistuimen hallintopalvelujen omilla sivuilla.

Tietoa siitä, miten tuomioistuimesta voi hakea työpaikkaa, on työpaikkoja koskevilla sivuilla.

Miten Euroopan unionin tuomioistuin toimii

Euroopan unionin tuomioistuimessa unionin keskeisten arvojen kuten vapauden, demokratian, yhdenvertaisuuden ja oikeusvaltion lisäksi erityisen tärkeitä ovat tietyt perusarvot, jotka muodostavat perustan kaikelle sen toiminnalle ja määrittävät sitä.

Euroopan unionin tuomioistuin edellyttää korkeimpia eettisiä normeja lahjomattomuutta, ammattimaisuutta, puolueettomuutta ja riippumattomuutta – kaikilta sen palveluksessa toimivilta. Näitä normeja sovelletaan sekä tuomioistuimen jäseniin että sen koko henkilöstöön.  

Tutustu tuomioistuimen eettisiin normeihin.

Avoimuus ja saavutettavuus Euroopan unionin tuomioistuimen oikeudellisissa ja hallinnollisissa menettelyissä ovat olennaisia tuomioistuimen työskentelyssä.

Lisätietoja avoimuudesta Euroopan unionin tuomioistuimessa.

Erityisesti tuomiot ja muita asioihin liittyviä asiakirjoja julkaistaan tällä sivustolla niin pian kuin mahdollista. Lisäksi kaikki istunnot ovat julkisia, ja tärkeimmät niistä välitetään verkkolähetyksinä tällä sivustolla.  

Lisätietoja on kustakin asiasta saatavilla olevia tietoja koskevalla sivulla.

Euroopan unionin tuomioistuin toimii 24 eri kielellä. Tämä on ainutlaatuista koko maailmassa. Monikielisyys on olennainen osa Euroopan unionin tuomioistuimen työskentelyä. Tällä tavoin varmistetaan, että kuka tahansa asianosainen voi asioida tuomioistuimen kanssa millä tahansa unionin virallisella kielellä ja että kaikki unionin kansalaiset voivat tutustua ratkaisuihin ja ymmärtää ne.

Lisätietoja on monikielisyyttä käsittelevällä sivustolla.

Tutustu tuomioistuimen monikielisyyspolitiikkaan.

Tuomioistuin on sitoutunut jatkuvaan innovaatioon osana laajempaa tehtäväänsä mukautua, parantaa toimintaansa ja palvella Euroopan unionia ja sen kansalaisia muuttuvassa maailmassa.  

  • Tuomioistuin osallistuu aktiivisesti ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä), joka auttaa tuomioistuinta arvioimaan ja parantamaan kestävyyskäytäntöjään ja ympäristötehokkuuttaan.
  • Tuomioistuimen informaatioteknologiaosastolla on keskeinen rooli toimielimen modernisoinnissa ja se määrittää ja toteuttaa dynaamisen IT-vision ja -strategian. Tuomioistuin on myös laatinut oman tekoälystrategiansa.

Tuomioistuimessa, joka on monikielinen ja monikansallinen toimielin, monimuotoisuudella on keskeinen merkitys. Se on myös sitoutunut edistämään yhtäläisiä mahdollisuuksia ja osallistavaa työympäristöä kaikille kansalaisuudesta, sukupuolesta, liikkumiskyvystä ja taustoista riippumatta.

                Lisätietoja on sivulla Työpaikat Euroopan unionin tuomioistuimessa

The Grand Conference Room

Euroopan unionin tuomioistuin, unionin tuomioistuin, unionin yleinen tuomioistuin, EUT – miksi niin monta eri nimeä?

Euroopan unionin tuomioistuimesta käytetään useita eri nimityksiä.

Sekaannusta voi aiheutua siitä, että koko toimielimellä ja toisella sen muodostavalla tuomioistuimella on melkein sama nimi.

Koko toimielintä kutsutaan nimellä Euroopan unionin tuomioistuin, ja toisinaan käytetään myös lyhennettä EUT.

Se muodostuu kahdesta eri tuomioistuimesta, jotka ovat

  • unionin tuomioistuin
  • unionin yleinen tuomioistuin.

Entä EU-tuomioistuin tai EUT?

Euroopan unionin tuomioistuimen virallisena nimenä ei ole milloinkaan ollut EU-tuomioistuin tai EUT.

Kun tuomioistuin perustettiin, se oli nimeltään Euroopan hiili- ja teräsyhteisön tuomioistuin. Vuosina 1957–2009 sen nimi oli Euroopan yhteisöjen tuomioistuin, ja vuonna 2009 nimi muuttui Euroopan unionin tuomioistuimeksi.

Euroopan unionin tuomioistuimen korkeammasta elimestä käytetään kuitenkin yleisesti nimitystä EU-tuomioistuin ja lyhennettä EUT. Englanninkielisissä yhteyksissä käytetään yleisesti nimitystä European Court of Justice (ECJ) ja sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #ECJ.

Euroopan unionin tuomioistuin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Euroopan unionin tuomioistuin on eri elin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Euroopan unionin tuomioistuin sijaitsee Luxemburgissa ja se on unionin toimielin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sitä vastoin sijaitsee Strasbourgissa Ranskassa ja se on osa Euroopan neuvostoa.

Ihmisoikeustuomioistuin käsittelee valitukset, jotka on nostettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaneita valtioita vastaan. Sen toimivalta kattaa nykyään 46 valtiota, mukaan luettuina Euroopan unionin 27 jäsenvaltiota.

Katso myös