Kuluttajan oikeudet

Kuluttajansuoja

Unionin oikeuden mukainen kuluttajansuoja kattaa monia alueita, joilla pyritään varmistamaan oikeudenmukaiset, avoimet ja turvalliset kaupalliset käytännöt yritysten ja kuluttajien välillä. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään selvittänyt, miten EU:n kuluttajalainsäädäntö olisi ymmärrettävä, pantava täytäntöön ja sovellettava johdonmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa seuraavat:

• Miten EU varmistaa, että tuotemerkinnät antavat kuluttajille tarkat ja harhaanjohtamattomat tiedot?
• Minkälaiset kaupalliset menettelyt ovat kiellettyjä unionin oikeudessa kuluttajien suojelemiseksi harhaanjohtavalta tai aggressiiviselta käytökseltä?
• Miten unionin oikeus suojaa kuluttajia, kun tuotteet ovat viallisia tai ne eivät ole myyntisopimuksen mukaisia?
• Miten unionin oikeus suojaa kuluttajia kohtuuttomilta sopimusehdoilta, erityisesti tapauksissa, joissa on kyse valuuttalainoista ja valuuttakurssiriskeistä?

Merkintävaatimukset

Tuotteiden selkeät ja tarkat merkinnät ovat kuluttajansuojan kulmakivi EU:ssa. Kuluttajille on annettava riittävästi tietoa heidän ostamiensa elintarvikkeiden ja juomien ainesosista, jotta he voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ruokavaliostaan.

Saksalainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta vuonna 2014, voivatko elintarvikkeiden merkinnät olla harhaanjohtavia, jos ne luovat virheellisen mielikuvan, vaikka ainesosaluettelo olisikin tarkka. Teekanne myi hedelmäteetä, jonka pakkauksessa oli vadelman ja vaniljankukkien kuvia sekä kuvauksia, kuten ”luontaiset aromit” ja ”vadelma–vanilja-maku”. Todellisuudessa tee ei sisältänyt vadelman tai vaniljan ainesosia. Unionin tuomioistuin katsoi, että tuotteen merkinnät voivat olla harhaanjohtavia, jos niissä annetaan ymmärtää, että tuotteessa on ainesosia, joita se ei todellisuudessa sisällä, vaikka ainesosaluettelo olisi oikea ja tyhjentävä. Kuluttajilla on oikeus saada oikeaa, neutraalia ja objektiivista tietoa, joka ei johda harhaan (C‑195/14 Teekanne).

Samana vuonna ranskalainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta ohjeita asiassa, joka koski pullotetun kivennäisveden natriumpitoisuutta. Vuonna 2009 ranskalaiset viranomaiset määräsivät Neptune Distributionin, joka myy Saint-Yorre- ja Vichy Célestins ‑nimisiä kivennäisvesiä, poistamaan väitteet, joiden mukaan kyseisten vesien suola- tai natriumpitoisuus oli vähäinen, kuten väitteet, joiden mukaan suolapitoisuus oli ”vähäisempi kuin litrassa maitoa”. Ranskalainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta, lasketaanko natriumpitoisuus ainoastaan pöytäsuolan (natriumkloridi) määrän perusteella vai olisiko siihen sisällytettävä kaikissa muodoissa olevan natriumin, kuten natriumbikarbonaatin, kokonaismäärä. Unionin tuomioistuin katsoi, että pullotetun veden pakkauksessa on oltava kaikki natriumin muodot eli pöytäsuola ja natriumbikarbonaatti. Kuluttajaa saatetaan johtaa harhaan, jos kivennäisvesi kuvailtaisiin vähäsuolaiseksi, vaikka sen natriumbikarbonaattipitoisuus olisi todellisuudessa korkea (C‑157/14 Neptune Distribution).

Aggressiiviset ja harhaanjohtavat kaupalliset menettelyt

Unionin oikeudessa kielletään sopimattomat, harhaanjohtavat ja aggressiiviset kaupalliset menettelyt, jotka todennäköisesti vääristävät kuluttajien taloudellista käyttäytymistä. Tällaisia menettelyjä voivat olla esimerkiksi virheellinen mainonta, piilotetut maksut ja harhaanjohtavat myyntitavat, jotka voivat johtaa siihen, että kuluttajat tekevät päätöksiä, joita he eivät muuten olisi tehneet.

Brittiläinen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta vuonna 2011, sallitaanko unionin oikeudessa se, että yritykset perivät kuluttajilta edes vähäisiä maksuja siitä, että he lunastavat palkinnon, jonka heidän kerrottiin voittaneen. Viisi brittiläistä yritystä lähetti mainosmateriaaleja, joissa vastaanottajille ilmoitettiin voittaneen palkinnon, mutta vastaanottajan oli soitettava maksulliseen palvelunumeroon tai käytettävä maksullista tekstiviestipalvelua lunastaakseen kyseisen palkinnon. Yritykset myös vaativat vastaanottajia maksamaan palkintoon liittyviä lisämaksuja: joissain mainoksissa esimerkiksi tarjottiin Välimeren risteilyjä, mutta voittajien oli maksettava vakuutusmaksu, lisämaksu hytistä, ruokailut, juomat ja satamaverot. Unionin tuomioistuin totesi, että elinkeinonharjoittajien aggressiiviset menettelyt, jotka johtavat kuluttajia harhaan saaden heidät uskomaan, että he ovat voittaneet palkinnon, vaikka todellisuudessa kuluttajat velvoitetaan maksamaan jonkinlainen maksu palkinnon lunastamiseksi, ovat kiellettyjä. Näin on siitä huolimatta, että maksu on palkinnon arvoon nähden vähäinen tai että elinkeinonharjoittaja ei hyödy siitä suoraan (C‑428/11 Purely Creative).

Vuonna 2015 saksalainen tuomioistuin saattoi unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi asian, joka koski Comtech-yhtiötä, joka käytti 0180-alkuista palvelunumeroa myynnin jälkeiseen tukipalveluun. Vaikka 0180-alkuista palvelunumeroa käytetään normaalisti puhelinasiakaspalveluun, jonka osalta noudatetaan kansallista tariffia, puhelut tähän numeroon olivat kalliimpia kuin tavanomaiseen lankapuhelin- tai matkapuhelinnumeroon soitettaessa. Saksalainen kuluttajansuojaryhmä piti tätä sopimattomana kaupallisena menettelynä. Unionin tuomioistuin katsoi, että myynnin jälkeiseen tukipalveluun soitettujen puheluiden kustannukset eivät saa ylittää tavanomaista puhelumaksua. Korkeampien maksujen periminen saattaisi saada kuluttajat luopumaan asiakaspalvelun käyttämisestä joko tietojen hankkimiseen tai vedotakseen kuluttajanoikeuksiinsa, mikä johtaisi sopimattomaan kaupalliseen menettelyyn (C‑568/15 Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs Frankfurt am Main).

Kaksi vuotta myöhemmin italialainen tuomioistuin saattoi unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi asian, joka koski ”toimitusta, jota ei ole tilattu” ja jossa vaadittiin maksua kuluttajalle toimitetuista tavaroista tai suoritetuista palveluista, joita kuluttaja ei ollut tosiasiallisesti tilannut. Asia koski Wind Tre- ja Vodafone Italia ‑yhtiöitä, jotka myivät SIM-kortteja, jolle oli esiasennettu ja esiaktivoitu internetin selaamispalvelu ja puhelinvastaajapalvelu, joista käyttäjiä laskutettiin, jos he eivät nimenomaisesti olleet pyytäneet niiden aktivoinnin poistamista. Kuluttajille ei ollut annettu riittävästi tietoa näistä maksuista, ja internetin selaamispalvelu saattoi jopa johtaa internetyhteyden muodostamiseen käyttäjän tietämättä ”always on” (aina aktiivinen) ‑sovellusten välityksellä. Unionin tuomioistuin totesi, että tämä käytäntö muodostaa ”toimituksen, jota ei ole tilattu” ja se on sekä sopimaton että aggressiivinen kaupallinen menettely. Kuluttajat eivät ole voineet hyväksyä vapaasti näitä palveluja, jos heille ei ole ilmoitettu niiden kustannuksista tai siitä, että ne on esiaktivoitu ja esiasennettu SIM-kortille (C‑54/17, C‑55/17 Wind Tre).

Vialliset tuotteet

Unionin oikeuden mukaan kaikkien tuotteiden on oltava myyntisopimuksessa vahvistettujen eritelmien mukaisia. Tämä tarkoittaa, että tuotteiden on vastattava vaadittua kuvausta, laatua, toimivuutta ja käyttötarkoitusta. Lisäksi tuotteiden on sovelluttava niiden tavanomaiseen käyttötarkoitukseen, niiden on vastattava kaikkia esitettyjä näytteitä tai malleja, niissä on oltava kaikki tarvittavat lisävarusteet ja niiden on vastattava kuluttajien kohtuullisia odotuksia.

Alankomainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta vuonna 2013 ohjeita Faberin vireille panemassa asiassa. Faberin käytettynä ostettu auto syttyi tuleen ja tuhoutui kokonaan syyskuussa 2008 eli neljä kuukautta sen jälkeen, kun hän oli ostanut kyseisen auton. Faberin näkemyksen mukaan autoliike, josta hän oli ostanut kyseisen auton, oli vastuussa asiasta. Autoliike kuitenkin kiisti vastuunsa, eikä asiassa voitu suorittaa tutkintaa, koska auto oli jo purettu. Unionin tuomioistuin katsoi, että tavarassa olevan virheen, joka ilmenee kuuden kuukauden kuluessa sen luovutushetkestä, oletetaan olleen olemassa luovutushetkellä. Vaikka kuluttajan on osoitettava, että virhe on olemassa ja että se ilmeni kuuden kuukauden kuluessa, hänen ei tarvitse osoittaa virheen syytä tai sen alkuperää (C‑497/13 Froukje Faber).

Joitain vuosia aiemmin saksalainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta, sallitaanko unionin oikeudessa se, että myyjä perii kuluttajalta korvausta viallisen tuotteen käytöstä ennen sen vaihtamista. Kyseisessä tapauksessa saksalainen kuluttaja palautti viallisen lieden kotitaloustavaroita myyvälle Quelle-yritykselle, joka korvasi sen uudella laitteella, mutta veloitti häneltä 69,97 euroa alkuperäisen laitteen käytöstä. Unionin tuomioistuin totesi, ettei kuluttajien tarvitse maksaa myyjille korvausta viallisten tuotteiden käytöstä ennen niiden vaihtamista. Myyjät ovat vastuussa tuotteen virheistä, ja näin ollen heidän on vastattava niiden seurauksista (C‑404/06 Quelle).

Kolme vuotta myöhemmin kaksi saksalaista tuomioistuinta tiedusteli unionin tuomioistuimelta, edellytetäänkö unionin oikeudessa, että myyjä korvaa virheellisen tavaran irrottamisesta ja korvaavan tavaran asentamisesta aiheutuneet kustannukset. Ensimmäisessä tapauksessa Witter oli ostanut pinnoitettuja lattialaattoja, mutta asennuksen jälkeen hän havaitsi vikoja, jotka vaativat lattialaattojen vaihtamista kokonaan, mikä maksoi yli neljää kertaa alkuperäisen hinnan. Toisessa tapauksessa Putz oli ostanut astianpesukoneen, joka osoittautui vialliseksi. Hän sopi myyjän kanssa, että asianpesukone voidaan vaihtaa, mutta vaati myyjää joko poistamaan viallisen laitteen ja asentamaan uuden laitteen tai vastaamaan laitteen poistamisesta ja uuden asentamisesta aiheutuvista kuluista. Unionin tuomioistuin yhtyi Putzin näkemykseen. Se kuitenkin totesi, että irrottamisesta ja korvaavan tavaran asentamisesta aiheutuneita kustannuksia voidaan rajoittaa sopimuksen mukaisen tavaran arvon ja sopimuksenvastaisuuden merkityksen perusteella (C‑65/09 ja C‑87/09 Gebr. Weber ja Putz).

Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot

Unionin oikeuden mukaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia. Tällä periaatteella, joka on vahvistettu kohtuuttomia sopimusehtoja koskevassa direktiivissä, pyritään suojelemaan kuluttajia oikeuksien ja velvollisuuksien epätasapainolta, joita voi aiheutua vakiosopimuksista, joita ei ole neuvoteltu erikseen. Unionin tuomioistuin on käsitellyt useita tätä koskevia asioita.

Unionin tuomioistuimelta on moneen otteeseen kysytty, onko kansallisen tuomioistuimen tutkittava viran puolesta, voiko sopimusehto olla kohtuuton.

Eräässä tapauksessa unkarilaista kuluttajaa Sustikné Győrfiä sitoi hänen matkapuhelinsopimuksensa ehto, jonka mukaan tietty unkarilainen tuomioistuin oli toimivaltainen käsittelemään kaikki sopimukseen liittyvät riidat. Kyseinen tuomioistuin sijaitsi 275 kilometrin päässä hänen kotipaikastaan, ja julkisen liikenteen yhteydet olivat huonot. Asiasta seuranneen kanteen yhteydessä kyseinen tuomioistuin pohti, oliko kyseinen ehto kohtuuton. Unionin tuomioistuin totesi, että kansallisten tuomioistuinten on tutkittava viran puolesta, ovatko sopimusehdot kohtuuttomia, vaikka kuluttaja ei olisi vedonnut ehdon kohtuuttomuuteen (C‑243/08 Pannon GSM).

Myöhemmässä asiassa unionin tuomioistuin selvensi, että tämä velvollisuus koskee myös maksukyvyttömyysmenettelyjä. Tämä tuli esille, kun tšekkiläiseltä pariskunnalta vaadittiin kuluttajalainan takaisinmaksua kokonaisuudessaan sekä ankaria seuraamuksia, koska he eivät olleet ilmoittaneet aiemmasta kiinteistön ulosmittauksesta. Unionin tuomioistuin täsmensi, että kansallisten tuomioistuinten on varmistettava, että kulutusluottosopimuksiin sisältyvät tiedot annetaan selkeästi ja tiivisti (C‑377/14 Radlinger ja Radlingerová).

Kolmannessa asiassa unionin tuomioistuin täsmensi vielä kyseistä velvollisuutta kaikkien sopimusehtojen tarkistamiseen tilanteessa, jossa kuluttaja ei ole riitauttanut niitä. Näin tapahtui unkarilaisessa asiassa, jossa kuluttaja Lintner oli riitauttanut luottosopimuksessa olevan ehdon, jonka mukaan pankki saattoi muuttaa sopimusta yksipuolisesti, mutta ei muita sopimuksen seikkoja, joita olisi myös voitu pitää kohtuuttomina (C‑511/17 Lintner v. UniCredit Bank Hungary).

Unionin tuomioistuin on siten myös selittänyt kansallisten tuomioistuinten tehtäviä koskevat rajoitukset. Espanjalainen tuomioistuin oli alentanut autolainan viivästyskorkoa 29 prosentista 19 prosenttiin. Unionin tuomioistuin totesi vastauksena muutoksenhakua käsittelevän ylemmän tuomioistuimen tuomioon, että kansalliset tuomioistuimet eivät voi muuttaa kohtuuttoman ehdon sisältöä vaan niiden on ainoastaan jätettävä soveltamatta kyseistä ehtoa (C‑618/10 Banco Español de Crédito).

Esimerkkejä kohtuuttomista ehdoista

Vuonna 2022 puolalainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta, ovatko muut luottokustannukset kuin korkokulut kohtuuttomat, jos ne ovat suhteettoman korkeat tarjottuun palveluun verrattuna. Kolme puolalaista kuluttajaa oli tehnyt luottosopimuksia, joihin sisältyi merkittäviä lisäkustannuksia ja ‑maksuja, joista osa edellytti käteismaksuja kuluttajan kotona. Unionin tuomioistuin totesi, että sopimusehto on kohtuuton, jos se aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten oikeuksien välille, esimerkiksi jos muut kuin korkokulut ovat selvästi suhteettomia lainattuun määrään tai suoritettuun palveluun nähden C‑321/22 Provident Polska).

Vuotta myöhemmin latvialainen tuomioistuin pyysi ohjeita asiassa, joka koski nuoren koripalloilijan ja urapalveluita tarjoavan yhtiön välistä 15 vuoden sopimusta. Kyseinen sopimus kattoi erilaisia palveluita, kuten valmennus- ja lääkäripalveluita sekä markkinoinnin tukipalveluita, vastineeksi 10 prosentista pelaajan ammatillisesta urheilutoiminnasta saamista nettotuloista. Pelaajan menestyessä hänen ansiotulonsa ylittivät 16 miljoonaa euroa, mikä johti yli 1,6 miljoonan euron maksuun yritykselle. Tämän pitkäaikaisen ja mahdollisesti kuormittavan sitoumuksen kohtuullisuus kyseenalaistettiin unionin oikeuden nojalla. Unionin tuomioistuin katsoi, että tällaisia ehtoja voitiin pitää kohtuuttomia. Kansallisen tuomioistuimen tuli arvioida kyseisten ehtojen kohtuullisuutta ottaen huomioon, olivatko ehdot selkeitä ja ymmärrettävissä. Ehtojen on oltava myös läpinäkyviä: kuluttajalle on annettava riittävät tiedot sitoumuksen taloudellisten seurausten arvioimiseksi (C‑365/23 Arce).

Valuuttalainat

Unionin tuomioistuin on myös käsitellyt useita asioita, jotka koskevat ulkomaisessa valuutassa otettuja luottoja, ja tutkinut, ovatko tällaisten luottojen ehdot – erityisesti valuuttariskien osalta – kohtuullisia ja selkeitä kuluttajille. Unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu useita asioita, joissa kuluttajat ovat ottaneet lainan ulkomaan valuutassa, ja valuuttakurssien muutosten seurauksena heidän on täytynyt suorittaa huomattavasti suurempia lyhennyseriä.

Unionin tuomioistuin on katsonut, että myöntäessään lainan ulkomaanvaluutassa pankkien on annettava riittävät tiedot kuluttajille, jotta he voivat tehdä niiden pohjalta harkittuja ja perusteltuja päätöksiä. Kuluttajien on voitava täysin ymmärtää ja arvioida tällaisten sopimusehtojen taloudelliset seuraukset (C‑186/16 Andriciuc and Others). Unionin tuomioistuin selvensi tätä oikeuskäytäntöä myöhemmin todeten, että valuuttariskiä koskevan ehdon on oltava kuluttajalle selkeä sekä sanamuodoltaan että tosiasiallisilta vaikutuksiltaan (C‑51/17 OTP Bank and OTP Faktoring).

Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että jos kuluttaja ottaa lainan ulkomaanvaluutassa eikä hän ole tietoinen siitä, että sopimuksessa oleva ehto on kohtuuton, häntä ei sido vanhentumisaika kyseiseen ehtoon perustuvien määrien takaisinmaksun osalta. Se totesi myös, että lainanantajan valuuttariskistä antamat tiedot eivät ole avoimia, jos niissä oletetaan, että valuuttakurssi pysyy vakaana koko laina-ajan (C‑609/19, C‑776/19, C‑782/19 BNP Paribas Personal Finance).

Kuluttajansuoja verkossa

Digiaikana verkko-ostoksista on tullut olennainen osa jokapäiväistä elämää, ja se on muuttanut kuluttajien tapaa ostaa tavaroita ja palveluita. Vaikka verkko-ostosten yleistyminen digiaikana on mullistanut vähittäiskaupan, se on myös tuonut mukanaan erityisiä haasteita ja riskejä kuluttajille. Unionin tuomioistuin on käsitellyt monia riita-asioita, jotka koskevat kuluttajien oikeuksia verkko-ostosten yhteydessä. Keskeisiä kysymyksiä ovat seuraavat:

• Mitkä ovat kuluttajien peruuttamisoikeutta koskevat poikkeukset verkko-ostosten yhteydessä?
• Miten tilauspainikkeet olisi merkittävä, jotta kuluttaja saa selkeän tiedon maksuvelvollisuudestaan?

Peruuttamisoikeus

Peruuttamisoikeus on kuluttajan oikeus muuttaa mieltänsä ostoksesta, jonka hän on hankkinut etäkaupassa. Se oli alun perin tarkoitettu kattamaan myyntiluetteloiden ja postimyynnin kautta tehdyt ostokset, mutta nykyään sitä sovelletaan yhtä lailla myös verkko-ostoksiin ja on olennainen osa niitä. Unionin oikeuden mukaan kuluttajalla on vähintään 14 päivää aikaa käyttää peruuttamisoikeuttaan ostoksen toimituspäivästä lukien. Kuluttaja voi palauttaa ostoksen ja saada siitä täyden hyvityksen ilman, että hänen tarvitsee esittää mitään syytä.

Toimituskulujen korvaaminen

Vuonna 2008 unionin tuomioistuimelle esitettiin kysymys siitä, oliko kuluttajalla oikeus saada korvaus paitsi tuotteen hinnasta myös toimituskuluista. Saksalainen kuluttajajärjestö oli nostanut kanteen postimyyntiin erikoistunutta yhtiötä Heinrich Heineä vastaan. Heine veloitti toimituksesta kiinteän 4,95 euron maksun. Jos tuotteita palautettiin, tätä summaa ei palautettu. Unionin tuomioistuin totesi, että tämä vähentäisi kuluttajien halukkuutta käyttää peruuttamisoikeuttaan. Näin ollen toimituskulut oli korvattava. Unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin, että kuluttajaa voitiin vaatia maksamaan palauttamisesta aiheutuvat kulut. Tämä mahdollistaisi kustannusten tasapainoisen jakamisen kuluttajan ja myyjän välillä (C‑511/08 Heinrich Heine).

Palauttaminen pitkän ajanjakson jälkeen

Vuonna 2007 saksalainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta, onko kuluttajan maksettava myyjälle käyttökorvausta tavaroiden käytöstä ennen niiden palauttamista. Messner oli ostanut käytetyn kannettavan tietokoneen verkosta, mutta päätti palauttaa sen kahdeksan kuukauden kuluttua. Vaikka tämä tapahtui peruuttamisen tavanomaisen määräajan ulkopuolella, Messner ei ollut saanut Saksan oikeudessa vaadittua ilmoitusta peruuttamista koskevan määräajan alkamisesta. Myyjä vetosi siihen, että Messnerin tuli joka tapauksessa maksaa korvausta siltä kahdeksan kuukauden ajalta, jona hän oli käyttänyt kannettavaa tietokonetta, ja huomautti, että vastaavan tietokoneen vuokraaminen kahdeksan kuukauden ajaksi olisi maksanut tietyn summan. Unionin tuomioistuin katsoi, että peruuttamisoikeuttaan käyttävät kuluttajat eivät ole velvollisia maksamaan tavaroiden käytöstä, jos he eivät ole käyttäneet niitä kohtuuttomasti, kuten vilpittömän mielen periaatteen vastaisesti. Tämä oikeus antaa kuluttajille oikeuden tutkia ja kokeilla tavaroita ilman pelkoa taloudellisista seuraamuksista (C‑489/07 Pia Messner).

Palautettujen tuotteiden kunto

Unionin tuomioistuimelle on esitetty kysymyksiä myös siitä, missä kunnossa tuotteiden on oltava palautettaessa, erityisesti hygienian osalta.

Saksalainen tuomioistuin pyysi vuonna 2017 unionin tuomioistuimelta ohjeita asiassa, jossa oli kyse sellaisen patjan palauttamisesta, jonka suojauksen kuluttaja oli poistanut ennen sen palauttamista. Unionin tuomioistuin katsoi, että suojauksen poistaminen ei voi estää kuluttajaa käyttämästä oikeuttaan peruuttaa verkko-ostoksia. Se totesi, että patja voitiin puhdistaa tai desinfioida samalla tavoin kuin vaatteiden vähittäismyyjät käsittelevät palautetut tuotteet, jotta ne voidaan saattaa uudelleen myyntikelpoisiksi (C-681/17 slewo).

Tapahtumaliput

Peruuttamisoikeutta on kuitenkin rajoitettu tietyissä tilanteissa. Unionin oikeudessa säädetään nimenomaisesti, että asiakkaat eivät voi peruuttaa vapaa-ajan palveluihin ostettuja lippuja, jotka on sidottu määrättyyn ajankohtaan. Tällä pyritään suojelemaan tapahtumanjärjestäjiä viime hetken peruutuksilta, jotka voivat vaikeuttaa lippujen jälleenmyyntiä. Unionin tuomioistuin vahvisti vuonna 2022 antamassaan tuomiossa, että tätä rajoitusta sovelletaan myös välittäjien, kuten lipputoimistojen, myymiin lippuihin (C‑96/21 CTS Eventim).

Verkkotilauspainikkeet

Unionin oikeuden mukaan verkkokaupassa ostaessa ostajan on nimenomaisesti vahvistettava, että hän on tietoinen siitä, että tilauksen tekeminen merkitsee maksuvelvollisuutta. Tämä vahvistus voi olla esimerkiksi verkkosivuston tilauspainikkeen napsauttaminen.

Saksalainen tuomioistuin pyysi vuonna 2021 unionin tuomioistuimelta tulkintaa riita-asiassa, jossa kuluttaja oli napsauttanut hotellivaraussivustolla ”viimeistele varaus” -painiketta. Unionin tuomioistuin totesi, että ennen kuin kuluttaja tekee tilauksen verkossa, elinkeinonharjoittajan on tiedotettava hänelle maksuvelvollisuudesta. Tilauspainike on merkittävä selkeästi ja siitä on käytävä ilmi, että sitä napsauttamalla syntyy maksuvelvollisuus, vaikka siinä ei olekaan käytettävä täsmälleen juuri näitä sanoja (C‑249/21 Fuhrmann-2).

Lopuksi

Nämä tuomiot ovat osoitus siitä, että unionin tuomioistuin on sitoutunut turvaamaan kuluttajien oikeudet sekä perinteisillä markkinoilla että nopeasti kehittyvässä sähköisen kaupankäynnin maailmassa. Tuomioistuin on johdonmukaisesti täsmentänyt oikeuskäytäntöään – tuotemerkinnöistä ja kohtuuttomista sopimusehdoista peruuttamisoikeuteen ja verkkotilauspainikkeisiin –sen varmistamiseksi, että kuluttajansuoja pysyy vahvana ja merkityksellisenä.