Unionin tuomioistuimen keskeiset tuomiot

Keskeiset tuomiot

Van Gend en Loos

Unionin tuomioistuin antoi mahdollisesti tunnetuimman tuomionsa asiassa Van Gend en Loos vuonna 1963.

Alankomainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta, voivatko kansalliset tuomioistuimet itse soveltaa unionin oikeutta, joka kieltää jäsenvaltioita korottamasta tullitariffeja jäsenvaltioiden välisessä kaupassa. Alankomaiden viranomaiset olivat korottaneet tiettyjen kemikaalien tariffeja. Kuljetusyhtiö Van Gend en Loos oli velvoitettu maksamaan korkeampia tariffeja tuodessaan kemikaaleja Saksasta Alankomaihin, ja se oli saattanut asian kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Unionin tuomioistuin katsoi, että kansallisen tuomioistuimen oli sovellettava unionin oikeutta. Näin syntyi välitöntä oikeusvaikutusta koskeva periaate. Tämä tarkoittaa sitä, että yksityiset voivat vedota suoraan tiettyihin unionin oikeussääntöihin kansallisissa tuomioistuimissa käytävissä menettelyissä.

Costa v. ENEL

Vuotta myöhemmin eli vuonna 1964 antamassaan tuomiossa Costa v. ENEL unionin tuomioistuin vahvisti toisen keskeisen periaatteen.

Italialainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta tulkintaohjeita unionin oikeuden ja myöhemmän sähköyhtiön kansallistamista koskevan kansallisen lainsäädännön välisestä ristiriidasta. Unionin tuomioistuin katsoi, että ristiriitatilanteessa unionin oikeus on etusijalla ja että kansallinen lainsäädäntö on jätettävä soveltamatta. Tätä kutsutaan unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteeksi.

Välittömän oikeusvaikutuksen ja ensisijaisuuden periaate ovat yhdessä unionin oikeuden kulmakiviä.

Francovich

Unionin tuomioistuin jatkoi unionin oikeuden tärkeiden periaatteiden kehittämistä myöhempinä vuosina. Vuonna 1991 antamassaan tuomiossa Andrea Francovich ym. v. Italian tasavalta se tunnusti periaatteen, jonka mukaan valtio on vastuussa unionin oikeuden soveltamatta jättämisestä aiheutuvista vahingoista.

Joukko italialaisia työntekijöitä menetti palkkansa, kun heidän työnantajansa teki konkurssin. EU oli aiemmin antanut direktiivin, jonka tavoitteena oli suojata työntekijöitä tällaisessa tilanteessa. Italia ei kuitenkaan ollut pannut direktiiviä täytäntöön kansallisessa oikeusjärjestyksessään. Työntekijät nostivat asiassa kanteen ja vetosivat siihen, että heille oli aiheutunut vahinkoa Italian laiminlyönnin vuoksi. Unionin tuomioistuin katsoi, että yksityishenkilöt voivat nostaa kanteen unionin jäsenvaltiota vastaan sellaisesta vahingosta, joka on aiheutunut sen laiminlyönnistä.

Tavaroiden vapaa liikkuvuus

Dassonville

Unionin tuomioistuimella on ollut keskeinen rooli myös tavaroiden vapaan liikkuvuuden kehittämisessä unionissa. Vuonna 1974 tuomiossa Procureur du Roi v. Benoît ja Gustave Dassonville se vahvisti niin sanotun Dassonville-säännön.

EU:n säännöissä kielletään jäsenvaltioita asettamasta rajoituksia maahantuonnille muista unionin jäsenvaltioista. Säännöissä kielletään myös kaikki tällaisia rajoituksia vaikutukseltaan vastaavat kansalliset toimenpiteet. Tässä asiassa Belgia vaati skotlantilaisen viskin alkuperätodistuksia. Ranskassa toimiva tukkukauppias Gustave Dassonville ja hänen poikansa Benoît, joka hoiti yrityksen sivuliikettä Belgiassa, ostivat Johnnie Walker- ja Vat 69 -viskipulloja Ranskassa myydäkseen ne Belgiassa. Koska Ranskassa ei vaadittu tällaista todistusta, he eivät voineet sellaista toimittaa. Tämän seurauksena heitä vastaan nostettiin syyte Belgiassa.

Unionin tuomioistuin totesi, että kansallisilla säännöillä, jotka rajoittavat jäsenvaltioiden välistä kauppaa joko suoraan tai välillisesti, on vastaava vaikutus kuin maahantuonnille asetetuilla rajoituksilla.

Cassis de Dijon

Dassonville-sääntö on esitetty tuomiossa vuodelta 1979 Rewe-Zentral AG v. Bundesmonopolverwaltung für Branntwein, joka tunnetaan myös nimellä Cassis de Dijon.

Saksa kielsi Cassis de Dijon -liköörin tuonnin Ranskasta sekä sen myymisen Saksassa, koska se ei täyttänyt Saksan vaatimuksia alkoholipitoisuuden osalta. Jotta juomaa voitaisiin myydä Saksassa liköörinä, sen alkoholipitoisuuden oli oltava yli 25 prosenttia. Cassis de Dijonin alkoholipitoisuus oli vain 16 prosenttia. Saksalainen supermarketti Rewe-Zentral valitti tästä säännöstä kansalliseen tuomioistuimeen, joka esitti kysymyksiä unionin tuomioistuimelle. Unionin tuomioistuin totesi, että jossakin jäsenvaltiossa laillisesti valmistettu ja kaupan pidetty tuote on päästettävä toisen jäsenvaltion markkinoille. Tätä kutsutaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeksi.

Ihmisten vapaa liikkuvuus

Grzelczyk

Tavaroiden vapaan liikkuvuuden tunnustamisen lisäksi unionin tuomioistuin on vahvistanut myös ihmisten vapaata liikkuvuutta unionissa, esimerkiksi vuonna 2001 antamassaan tuomiossa Rudy Grzelczyk v. Centre Public d'Aide Sociale d’Ottignies-Louvain-la-Neuve.

Belgiassa asuva ranskalainen opiskelija elätti itsensä opintojensa kolmen ensimmäisen vuoden ajan ja haki neljäntenä opiskeluvuotenaan vähimmäistoimeentuloavustusta. Hänelle ei kuitenkaan myönnetty kyseistä avustusta, koska hän oli ulkomaan kansalainen. Unionin tuomioistuin katsoi, että kyseessä oli epäoikeudenmukainen kohtelu, sillä unionin kansalaisuus antaa ihmisille oikeuden samaan oikeudelliseen kohteluun riippumatta siitä, minkä jäsenvaltion kansalaisia he ovat. 

Ruiz Zambrano

Vuosikymmen myöhemmin, vuonna 2011 antamassaan tuomiossa Ruiz Zambrano, unionin tuomioistuin laajensi EU-kansalaisuuden käsitettä.

Tämä asia koski kahta Belgiassa syntynyttä lasta, joilla oli Belgian kansalaisuus. Heidän vanhempansa olivat Kolumbian kansalaisia. Vanhempia uhattiin käännytyksellä, jonka seurauksena myös heidän lapsensa olisi joutuneet lähtemään EU:sta. Unionin tuomioistuin katsoi, että unionin jäsenvaltioiden olisi myönnettävä oleskelu- ja työlupa vanhemmille, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia ja joiden alaikäisillä huollettavilla lapsilla on kyseisen jäsenvaltion kansalaisuus. Näiden oikeuksien epääminen johtaisi siihen, että heidän lapsensa eivät voisi käyttää täysimääräisesti unionin kansalaisen asemaan liittyviä oikeuksiaan. Tämä tapaus vahvisti ajatusta siitä, että EU-kansalaisuus antaa tiettyjä oikeuksia paitsi yksilöille myös heidän perheenjäsenilleen.

Yksilölliset oikeudet

Internationale Handelsgesellschaft

Unionin tuomioistuin käsitteli yksilön oikeuksien suojaa vuonna 1970 antamassaan tuomiossa Internationale Handelsgesellschaft.

Saksalainen yritys Internationale Handelsgesellschaft riitautti unionin maataloustuotteiden vientilupajärjestelmän. Se väitti, että kyseinen lupajärjestelmä esti sitä käyttämästä oikeuttaan harjoittaa liiketoimintaa vapaasti, sellaisena kuin se taataan Saksan perustuslaissa.

Asiaa käsitellyt saksalainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta, onko EU:n noudatettava tiettyjä ihmisoikeusnormeja. Unionin tuomioistuimen tuomarit totesivat, että perusoikeuksien kunnioittaminen on olennainen osa unionin oikeuden yleisiä periaatteita, joiden noudattamista unionin tuomioistuimen on valvottava.

Defrenne

Tätä periaatetta kehitettiin edelleen asiassa Defrenne v. SABENA vuonna 1976.

Lentoemäntänä työskennellyt Defrenne nosti kanteen entistä työnantajaansa, belgialaista lentoyhtiötä SABENAa vastaan vaatien korvausta palkan ja muiden etuuksien menetyksestä sen seurauksena, että nais- ja miespuolisille lentohenkilökunnan jäsenille oli maksettu erisuuruista korvausta samasta työstä. Unionin tuomioistuin totesi, että miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteeseen voidaan vedota kansallisissa tuomioistuimissa yksityisten ja heidän työnantajiensa välisissä menettelyissä. Kansallisessa tuomioistuimessa työnantajaansa vastaan käymässään oikeudenkäynnissä Defrenne saattoi vedota unionin oikeuteen sukupuolten välisen tasa-arvon varmistamiseksi työpaikalla.

Lopuksi

Näillä unionin tuomioistuimen antamilla tärkeillä tuomioilla on ollut suuri vaikutus unionin oikeuden kehitykseen ja kansalaisten oikeuksien suojeluun. Ne ovat osoitus unionin sitoutumisesta oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja oikeusvaltioon, ja ne ovat vaikuttaneet kaikkien jäsenvaltioiden sekä niiden kansalaisten oikeudelliseen toimintaympäristöön.