Opiskelijoiden oikeudet

Opiskelijoiden oikeudet

Koska yhä useammat opiskelijat osallistuvat Erasmus+-ohjelman kaltaisiin rajatylittäviin koulutusohjelmiin, unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu useita opiskelijoiden oikeuksia koskevia kysymyksiä. Keskeisiä kysymyksiä ovat seuraavat:

• Onko syrjivää rajoittaa opiskelijoiden pääsyä muiden jäsenvaltioiden yliopistoihin?
• Voiko jäsenvaltio evätä taloudellisen tuen muista jäsenvaltioista tulevilta opiskelijoilta?
• Onko rajatyöntekijöiden lapsilla oikeuksia siinä jäsenvaltioissa, jossa heidän vanhempansa työskentelevät?
• Voidaanko kansainvälisille opiskelijoille asettaa lisävaatimuksia, kun he tulevat jäsenvaltioon opiskelemaan?

Pääsy korkea-asteen koulutukseen

Komissio ryhtyi 2000-luvun alussa toimenpiteisiin Belgiaa ja Itävaltaa vastaan, koska ne olivat vaikeuttaneet muista unionin jäsenvaltioista tulevien opiskelijoiden pääsyä yliopistoihinsa. Näihin maihin oli tulossa yhä enemmän opiskelijoita muista unionin jäsenvaltioista, erityisesti samankielisistä maista. Ulkomaisten opiskelijoiden oli osoitettava, että he täyttivät valintaperusteet paitsi Belgiassa tai Itävallassa sijaitsevaan yliopistoon myös pääsyvaatimukset vastaavaan koulutusohjelmaan kotimaassaan. Unionin tuomioistuin katsoi vuosina 2004 ja 2005 antamissaan tuomioissa (C‑65/03 komissio v. Belgia ja C‑147/03 komissio v. Itävalta) molempien jäsenvaltioiden jättäneen noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan. Unionin tuomioistuin totesi, että tällainen syrjintä voi olla oikeutettua ainoastaan, jos se on oikeasuhteista eikä sitä kohdenneta muiden EU-maiden kansalaisiin.

Esimerkki tällaisesta oikeuttamisperusteesta tuli esiin myöhemmin, kun belgialainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta ohjeita Belgian ranskankielisen yhteisön sääntöä koskien. Kyseessä oleva sääntö rajoitti niiden muista jäsenvaltioista tulevien opiskelijoiden määrää, jotka voivat ilmoittautua tiettyihin lääketieteen yliopistokoulutusohjelmiin. Unionin tuomioistuin totesi, että vaikka tällainen rajoitus oli opiskelijoihin heidän kansalaisuutensa perusteella kohdistuvaa välillistä syrjintää, se saattoi olla oikeutettu jäsenvaltion kansanterveyden suojelun tavoitteen perusteella. Unionin tuomioistuin velvoitti belgialaisen tuomioistuimen arvioimaan, voidaanko rajoituksella lisätä niiden valmistuneiden määrää, jotka voivat turvata terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden ranskankielisessä yhteisössä, vai voidaanko sama tavoite saavuttaa vähemmän rajoittavilla keinoilla (C‑73/08 Bressol ym.).

Opintojen rahoittaminen ja opintotuet

Dany Bidar oli ranskalainen opiskelija, joka oli asunut ja käynyt koulua Yhdistyneessä kuningaskunnassa kolmen vuoden ajan. Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan University College Londoniin. Hänen opintolainahakemuksensa hylättiin, koska hänen ei katsottu asettautuneen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Unionin tuomioistuin totesi vuonna 2005, ettei jäsenvaltio voi hylätä lainojen tai apurahojen myöntämistä opiskelijoille, jotka asuivat kyseisessä jäsenvaltiossa ja täyttävät siellä oleskelun edellytykset. Jotta ulkomaiset opiskelijat eivät aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia jäsenvaltiolle, voidaan kuitenkin asettaa tiettyjä edellytyksiä. Edellytyksenä voi olla esimerkiksi se, että opiskelija on asunut kyseisessä jäsenvaltiossa tietyn ajan ennen opintojen alkamista. Tällä voidaan osoittaa jäsenvaltion yhteiskuntaan integroitumisen aste. Koska ulkomaalaisen opiskelijan oli tuohon aikaan mahdotonta saada asettautuneen statusta opiskelijana ollessaan, kyseinen sääntö oli ristiriidassa unionin oikeuden kanssa (C‑209/03 Bidar).

Vuonna 2008 annetussa tuomiossa, joka koski Alankomaissa asuvaa saksalaista opiskelijaa, jonka toimeentuloa varten myönnetty opintoraha peruttiin, unionin tuomioistuin vahvisti, että vaatimus, jonka mukaan opiskelijan oli täytynyt asua maassa vähintään viiden vuoden ajan ennen opintojen aloitusta, oli asianmukainen (C‑158/07 Förster).

Joitain vuosia myöhemmin komissio nosti Itävaltaa vastaan kanteen sellaisten sääntöjen vuoksi, jotka johtivat siihen, että itävaltalaiset opiskelijat maksoivat vähemmän julkisesta liikenteestä. Itävalta myönsi alennuksia lippujen hinnoista opiskelijoille, joiden vanhemmat saivat itävaltalaisia perheavustuksia. Tämä oli edellytys, joka itävaltalaisten opiskelijoiden oli huomattavasti helpompi täyttää. Unionin tuomioistuin piti tätä syrjivänä (C‑75/11 komissio v. Itävalta).

Kaksi saksalaista tuomioistuinta pyysi vuonna 2011 tulkintaa unionin tuomioistuimelta asioissa, jotka koskivat kahta saksalaista opiskelijaa, joilta evättiin opintotuki kokonaan ulkomailla suoritettavien opintojen osalta, koska he eivät pystyneet osoittamaan asuneensa Saksassa kolmen vuoden ajan ennen opintojen aloittamista. Molemmat opiskelijat olivat syntyneet Saksassa, asuneet vuosia ulkomailla vanhempiensa kanssa ja palanneet Saksaan joitain vuosia ennen opintojensa aloittamista. Toinen oli kuitenkin palannut Saksaan vasta kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta aiemmin, ja toinen ei pystynyt osoittamaan, että hän oli oleskellut Saksassa kolmen vuoden ajan. Unionin tuomioistuin katsoi, että se, että opiskelijarahoitukselle asetetaan tällä tavoin vain yksi ainoa edellytys, oli vastoin unionin kansalaisten vapaata liikkuvuutta. Se sulki epäoikeudenmukaisesti opintotuen piiristä pois ne opiskelijat, joilla oli vahvat sosiaaliset ja taloudelliset siteet saksalaiseen yhteiskuntaan, vaikka he eivät täyttäneetkään tätä edellytystä (C‑523/11 Prinz).

Rajatyöntekijöiden lapset

Vaikka asumisedellytyksiä voidaan käyttää määrittämään oikeutta opintorahoitukseen, niillä voi olla kielteinen vaikutus rajatyöntekijöiden lapsiin. Nämä lapset asuvat yhdessä maassa, mutta heidän vanhempansa ylittävät valtion rajan työskennelläkseen ja maksaakseen sosiaaliturvamaksuja tässä toisessa maassa.

Komissio nosti vuonna 2009 kanteen Alankomaita vastaan, koska ainoastaan opiskelijat, jotka olivat asuneet Alankomaissa vähintään kolme vuotta kuuden edeltävän vuoden aikana, olivat oikeutettuja saamaan rahoitusta ulkomailla suoritettaviin opintoihin. Unionin tuomioistuin katsoi, että tämä asumisedellytys oli liian poissulkeva ja merkitsi välillistä syrjintää (C‑542/09 komissio v. Alankomaat).

Joitain vuosia myöhemmin luxemburgilainen tuomioistuin kysyi unionin tuomioistuimelta, voiko jäsenvaltio kieltäytyä opintorahan maksamisesta rajatyöntekijöiden lapsille. Unionin tuomioistuin katsoi, että tällainen edellytys merkitsi välillistä syrjintää. Tuomioistuin kuitenkin totesi, että ”opintorahaturismin” välttämiseksi opintorahan myöntämiselle voitiin asettaa ehto, jonka mukaan vanhemman oli tullut työskennellä tässä jäsenvaltiossa tietynpituisen ajan (C‑20/12 Giersch ym.).

Kansainväliset opiskelijat

Saksalainen tuomioistuin pyysi vuonna 2013 unionin tuomioistuimelta ohjeita asiassa, jossa oli kyse Tunisian kansalaisesta, jonka opiskelijaviisumihakemus Saksaan oli toistuvasti hylätty, vaikka hän täytti kaikki maahanpääsyn edellytykset eikä hän muodostanut uhkaa yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle. Unionin tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltioiden oli päästettävä alueelleen kolmannen maan kansalainen, joka haluaa oleskella maassa yli kolmen kuukauden ajan opiskelua varten, jos tämä täyttää unionin maahanpääsyn edellytykset. Lisäedellytysten asettaminen heikentäisi unionin pyrkimyksiä kansainvälisten opiskelijoiden liikkuvuuden edistämiseksi ja unionin aseman vakiinnuttamista maailman osaamiskeskuksena (C‑491/13 Mohamed Ali Ben Alaya v. Saksa).

Lopuksi

Nämä tuomiot osoittavat, että unionin tuomioistuin on sitoutunut turvaamaan nuorten oikeudet ja edistämään opiskelijoiden liikkuvuutta kaikkialla unionissa.