Oikeuspalatsi

Euroopan unionin tuomioistuimen nykyinen oikeuspalatsi (Palais) on edustanut Euroopan unionin tuomioistuimen julkista kuvaa vuodesta 2008 lähtien. Oikeuspalatsissa on viisi istuntosalia, joissa järjestetään suullisia istuntoja ja annetaan ratkaisuehdotuksia ja tuomioita.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuspalatsi rakennettiin alun perin 1970-luvun alussa. Se peruskorjattiin kokonaan 2000-luvun alussa, ja se on edustanut Euroopan unionin tuomioistuimen julkista kuvaa vuodesta 2008 lähtien. Yleisö on tervetullut seuraamaan tuomioistuimen suullisia istuntoja oikeuspalatsissa.

Teräksestä ja lasista rakennettu oikeuspalatsi heijastaa hienovaraisesti toimielimen alkuperää Euroopan hiili- ja teräsyhteisön oikeudellisena elimenä. Oikeuspalatsin eri kerroksissa on viisi istuntosalia, joiden edustalla on suuria yhtenäisiä aulatiloja, joita kutsutaan nimellä Salles des Pas Perdus. Istuntosaleissa asianosaiset esittävät lausumansa ja julkisasiamiehet antavat ratkaisuehdotuksensa ja tuomarit ratkaisunsa.

Katso myös