Euroopan unionin tuomioistuin on unionin oikeuden suojelun takaaja
Euroopan unionin tuomioistuin on yksi seitsemästä unionin toimielimestä.
Unionin lainkäyttöelimenä Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävänä on varmistaa unionin oikeuden noudattaminen huolehtimalla siitä, että perussopimuksia tulkitaan ja sovelletaan yhtenäisesti, ja harjoittamalla unionin toimielinten, elinten ja laitosten toteuttamiin toimiin kohdistuvaa laillisuusvalvontaa.
Toimielin edistää unionin arvojen säilyttämistä ja kehittää Euroopan unionia oikeuskäytäntönsä kautta.
Euroopan unionin tuomioistuin koostuu kahdesta tuomioistuimesta eli unionin tuomioistuimesta ja unionin yleisestä tuomioistuimesta.
Presidentin esipuhe
EU:n tuomioistuimen vuosikertomuksessa Lyhyt katsaus menneeseen vuoteen palataan joka vuosi menneen vuoden tapahtumiin samalla, kun siinä pohditaan tulevaisuudennäkymiä. Vuosikertomus on myös tilaisuus pohtia EU:n tuomioistuimen toimintaa laajemmin osana toimielimen historiaa ja Euroopan yhdentymisprosessia.
Koen Lenaerts
Euroopan unionin tuomioistuimen presidentti
Pariisin sopimuksella perustetun tuomioistuimen avausistunnossa, joka pidettiin 10.12.1952, tuomioistuimen ensimmäinen presidentti Massimo Pilotti piti puheen, jossa hän siteerasi italialaista runoilijaa ja poliitikkoa Dante Alighieriä: ubicumque potest esse litigium, ibi debet esse judicium (”aina, kun voi syntyä oikeusriita, on sille myös oltava ratkaisu”). Pilotti muistutti myös siitä, että tuomioistuimen tehtävänä oli taata kaikille – ”valtioille, yrityksille ja yksityishenkilöille” – se, että yhteisön elinten toiminta pysyy rajoissa, jotka sille on määritelty.
Samana päivänä Jean Monnet juhlisti puheessaan uutta tuomioistuinta kuvailemalla sitä ”paitsi Euroopan hiili- ja teräsyhteisön tuomioistuimeksi myös mahdollisesti tulevaksi eurooppalaisen liittovaltion ylimmäksi tuomioistuimeksi”, joka on merkki ”oikeuden ylivoimasta yhteisössä”. Yli 70 vuotta myöhemmin nämä perusperiaatteet ohjaavat edelleenkin jokapäiväistä toimintaamme. Ne näyttävät meille vuoden 2025 edistysaskeleet ja ennakoivat haasteita, joita vuosi 2026 meille tuo.
Vuosi 2025 oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jona 1.10.2024 voimaan tullut uudistus oli voimassa. Uudistuksessa unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisutoimivaltaa siirrettiin osittain unionin yleiselle tuomioistuimelle kuudessa erityisessä asiaryhmässä (arvonlisäverotus, valmisteverotus, tullikoodeksi, tavaroiden tariffiluokittelu, matkustajien oikeudet ja päästöoikeuksien kauppa). Uudistuksen tulokset ovat osoittautuneet erittäin hyviksi. Uudistus perustuu ns. yhden luukun järjestelyyn, jossa kaikki ennakkoratkaisupyynnöt pannaan vireille unionin tuomioistuimessa, joka määrittää asiaa sisäisesti käsiteltyään, onko asia siirrettävä unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi vai käsiteltävä unionin tuomioistuimessa. Uudistuksen voimaan tulemisen jälkeen lähes 100 ennakkoratkaisupyyntöä on käsitelty yhden luukun järjestelyssä ja noin yhdeksän kymmenestä on siirretty unionin yleiselle tuomioistuimelle, koska ne koskivat yksinomaan jotakin tai useampaa edellä mainituista kuudesta asiaryhmästä.
Vuonna 2025 EU:n tuomioistuinten kokoonpanot muuttuivat lisäksi useita kertoja. Unionin tuomioistuimessa aloitti kaksi uutta tuomaria, joista toinen siirtyi tuomioistuimeen unionin yleisestä tuomioistuimesta. Unionin yleiseen tuomioistuimeen nimitettiin viisi uutta jäsentä, ja näistä nimityksistä kahdella täytettiin unionin tuomioistuimen tuomareiksi siirtyneiden jäsenten toimet. Syyskuussa 2025 jäsenvaltioiden hallitukset myös uusivat 19 unionin yleisen tuomioistuimen tuomarin toimikaudet vuosiksi 2025–2031. Samoin syyskuussa Marc van der Woude valittiin unionin yleisen tuomioistuimen presidentiksi kolmannelle toimikaudelle ja Savvas Papasavvas valittiin jatkamaan unionin yleisen tuomioistuimen varapresidenttinä.
Vuonna 2025 toimielimen viestintäpolitiikan kehittämistä jatkettiin muun muassa aloittamalla audiovisuaalisten tuomiokuvausten julkaiseminen. Näissä tuomiokuvauksissa unionin tuomioistuimen jäsenet esittelevät kaikkein tärkeimmät tuomioistuimen asiat. Tuomion antaneen ratkaisukokoonpanon tuomari esittää tiiviisti ja didaktisesti asian pääpiirteet ja ratkaisun, jonka unionin tuomioistuin antoi siinä esiin tulleisiin oikeuskysymyksiin. Samalla edistettiin useampaa merkittävää hanketta, jotta tammikuussa 2026 EU:n tuomioistuin saattoi ottaa yhtä aikaa käyttöön uudelleensuunnitellun Curia-verkkosivuston, joka on toimielimen pääsivusto, sekä uuden hakukoneensa ja kehittää Curia Web TV:stä, joka oli aikaisemmin sisäisesti käytetty audiovisuaalinen alusta, todellisen ulkoisen viestinnän välineen, joka täydentää jo käytössä olleita viestintäkanavia.
Teknologisesta kehityksestä mainittakoon, että tekoälyllä on edelleenkin merkittävä rooli toimielimessä meneillään olevassa muutoksessa. Vuonna 2025 otettiin käyttöön tai testattiin useampia tekoälypohjaisia työkaluja, joista esimerkkinä mainitsen Curia AI Brainin, joka on toimielimen itsensä kehittämä sisäiseen käyttöön tarkoitettu alusta, jolla toimielimen henkilöstön käyttöön annetaan useita erikoistuneita tekoälyavustajia, joilla vastataan EU:n tuomioistuimen erityistarpeisiin.
Lopuksi mainittakoon, että 7.12.2025 oli Euroopan unionin perusoikeuskirjan 25-vuotispäivä. Tämän tapahtuman ja perusoikeuskirjan oikeuskäytännössä ja perusoikeuksien suojaamisessa ilmenneiden vaikutusten juhlistamiseksi seuraavilla, EU:n tuomioistuimessa maaliskuussa 2026 pidettävillä tuomaripäivillä keskitytään ainoastaan perusoikeuskirjan keskeiseen paikkaan unionin oikeusjärjestyksessä.
Näissä hankkeissaan ja vakaasti tulevaisuuteen suuntautuneena EU:n tuomioistuin on pysynyt uskollisena tehtävälle, joka sillä on vuodesta 1952 alkaen ollut: taata oikeuden kunnioittaminen, kansalaisten luottamus ja unionin oikeusjärjestyksen vakaus.