Lainkäyttötoiminta

Ratatyöntekijä pyysi useita kertoja työnantajaansa siirtämään hänet työtehtävään, jossa on kiinteät työajat. Työntekijän pyyntö perustui hänen tarpeeseensa huolehtia vaikeavammaisesta pojastaan, joka on täysin toimintakyvytön. Työnantaja myönsi työntekijälle tiettyjä väliaikaisia mukautuksia. Työnantaja ei kuitenkaan suostunut tekemään mukautuksista pysyviä. Ratatyöntekijä riitautti tämän kieltäytymisen ja asia saatettiin lopulta Italian ylimmän yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kyseinen tuomioistuin esitti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, koska se oli epävarma siitä, miten välillisen syrjinnän vastaista suojaa koskevaa unionin oikeutta on tulkittava tilanteessa, jossa työntekijä huolehtii vaikeavammaisesta ja alaikäisestä lapsestaan olematta itse vammainen. Vastauksessaan unionin tuomioistuin vahvisti, että vammaisuuteen perustuvan välillisen syrjinnän kieltoa, josta säädetään yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevassa puitedirektiivissä, sovelletaan myös työntekijään, jota on syrjitty välillisesti siksi, että hän huolehtii vammaisesta lapsestaan.

Tuomio 11.9.2025, Bervidi (C‑38/24)

Tanskan julkisesta asunnontuotannosta annetun lain tarkoituksena on vähentää julkisten perheasuntojen prosenttiosuutta ”muutosalueilla”. Kyseisiä asuinalueita kuvataan muun muassa siten, että niillä ”muista kuin länsimaista tulleiden maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä” osuus on ollut yli 50 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. Kyseisen lain vuoksi osa julkisten perheasuntojen vuokrasopimuksista kahdella asuinalueella, jotka sijaitsevat Slagelsen ja Kööpenhaminan kunnissa, irtisanottiin tai aiottiin irtisanoa lähiaikoina. Tanskan tuomioistuin, jossa kyseiset irtisanomiset riitautettiin, tiedusteli, merkitseekö kyseinen säännöstö välitöntä tai välillistä syrjintää etnisen alkuperän perusteella. Tuomiossaan unionin tuomioistuin täsmensi, millaisia tilanteita voidaan pitää syrjintänä etnisen alkuperän perusteella. Unionin tuomioistuin korosti, että etnisellä alkuperällä on useita osatekijöitä. Etniseen ryhmään kuulumisen toteamiseksi ei riitä, että tarkastellaan erikseen jotakin yhtä kriteeriä, kuten kansalaisuutta tai syntymämaata. Mahdollisen välittömän syrjinnän tutkimisen yhteydessä kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä, perustuuko maahan muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä osuuteen perustuva kriteeri todellakin ns. muutosalueiden asukkaiden enemmistön etniseen alkuperään, ja seuraako tästä, että heitä kohdellaan epäsuotuisammin, mikä ilmenisi esimerkiksi suurempana vaarana siitä, että heidän vuokrasopimuksensa irtisanotaan ennenaikaisesti. Jos kansallinen tuomioistuin toteaa, että kyse on välillisestä syrjinnästä, sen on selvitettävä, onko syrjintä kuitenkin oikeutettua. Tässä yhteydessä kyseisen tuomioistuimen on muun muassa varmistuttava siitä, että kyseisellä lailla pyritään yleisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseen oikeasuhteisella tavalla ja että se on etenkin oman kodin kunnioittamista koskevan perusoikeuden mukainen.

Tuomio 18.12.2025, Slagelse Almennyttige Boligselskab, Afdeling Schackenborgvaenge (C‑417/23)

Puolan perustuslakituomioistuin oli todennut kahdessa tuomiossaan tietyt perussopimusmääräykset, sellaisina kuin unionin tuomioistuin niitä on tulkinnut, kansallisen perustuslain vastaisiksi ja todennut avoimesti katsovansa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka koskee tehokasta oikeussuojaa tuomioistuimessa, ylitetään unionin tuomioistuimen toimivalta (ultra vires). Komissio katsoi, että kyseisillä tuomioilla loukattiin useampia unionin oikeuden perusperiaatteita, mukaan lukien ensisijaisuusperiaate, joten se nosti unionin tuomioistuimessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen Puolaa vastaan. Unionin tuomioistuin hyväksyi kanteen ja totesi, ettei Puola ollut noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan, koska sen perustuslakituomioistuin oli loukannut tehokasta oikeussuojaa tuomioistuimessa koskevaa periaatetta ja sivuuttanut sen, että unionin oikeudelle on annettava etusija, sitä on tulkittava itsenäisesti, sille on annettava tehokas vaikutus ja sitä on sovellettava yhtenäisesti, minkä lisäksi tuomioistuin oli sivuuttanut unionin tuomioistuimen ratkaisujen sitovan vaikutuksen. Unionin tuomioistuin hyväksyi komission kanteen myös siltä osin kuin se koski sellaisia vakavia sääntöjenvastaisuuksia Puolan perustuslakituomioistuimen kolmen tuomarin ja presidentin nimittämisessä, joiden vuoksi kyseistä perustuslakituomioistuinta ei voida pitää unionin oikeudessa tarkoitettuna riippumattomana ja puolueettomana, etukäteen lailla perustettuna tuomioistuimena.

Tuomio 18.12.2025, komissio v. Puola (Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ultra vires ‑valvonta – Unionin oikeuden ensisijaisuus) (C-448/23)

Venäjän Ukrainaan vuonna 2022 kohdistaman sotilaallisen hyökkäyksen jälkeen Euroopan unioni hyväksyi useita rajoittavia toimenpiteitä. Euroopan unionin neuvosto laajensi vuonna 2023 kriteerejä, joiden perusteella kyseisiä toimenpiteitä voidaan kohdistaa henkilöihin tai yhteisöihin. Niinpä se otti käyttöön uuden kriteerin, jonka perusteella voidaan jäädyttää sellaisten Venäjän tietotekniikka-alalla toimivien yhteisöjen varoja ja taloudellisia resursseja, joille on myönnetty Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen myöntämä lupa tai Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön myöntämä aseita ja puolustustarvikkeita koskeva lupa. Kyberturvallisuusalalla toimivalla venäläisellä yhtiöllä Positive Group PAO on tällainen lupa tytäryhtiönsä kautta, ja sen nimi merkittiin pakotteiden kohteina olevien yhteisöjen luetteloon. Yhtiö vaati luettelomerkinnän poistamista, mutta unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi yhtiön kanteen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että käytetty kriteeri on selkeä, oikeudellisesti ennalta-arvattava ja oikeassa suhteessa toimenpiteiden tavoitteeseen nähden, jona on painostaa Venäjän johtoa ja rajoittaa Venäjän kykyä toteuttaa sotatoimia, mukaan lukien tietotekniikan alalla. Neuvosto saattoi virhettä tekemättä katsoa, että rajoittavia toimenpiteitä tuli soveltaa yhtiöön, koska se oli riippuvainen FSB:n myöntämästä luvasta, vaikka lupa olikin myönnetty sen tytäryhtiölle.

Tuomio 10.9.2025, Positive Group v. neuvosto (T‑573/23)

Kolmannen maan kansalaisen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan hylätä nopeutetussa rajamenettelyssä, jos jäsenvaltio on määrittänyt hänen alkuperämaansa turvalliseksi. Unionin tuomioistuin totesi, että tällainen määrittäminen voidaan tehdä lainsäädäntötoimella, kunhan kyseisen toimen osalta voidaan harjoittaa tehokasta laillisuusvalvontaa tuomioistuimessa. Hakijan ja kansallisen tuomioistuimen on voitava tutustua määrittämisen perustana käytettyihin tietolähteisiin. Jäsenvaltio ei kuitenkaan voi ottaa maata turvallisten alkuperämaiden luetteloon, jos maa ei tarjoa riittävää suojelua koko väestölleen.

Tuomio 1.8.2025, Alace ja Canpelli (yhdistetyt asiat C‑758/24 ja C‑759/24)

Kaksi Irlannista turvapaikkaa hakenutta henkilöä oli joutunut elämään epäinhimillisissä olosuhteissa Irlannin valtion vedottua vastaanottokeskustensa täyttymiseen, kun se kieltäytyi tarjoamasta heille majoitusta. Unionin tuomioistuin katsoi, että tällaista kieltäytymistä on pidettävä vakavana unionin oikeuden rikkomisena myös tilanteessa, jossa kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä saapuu maahan laajamittaisesti ja ennalta-arvaamattomasti, ja tämän rikkomisen perusteella voi syntyä valtion vahingonkorvausvastuu. Unionin tuomioistuin muistutti siitä, että jäsenvaltioilla on vastaanottodirektiivin nojalla velvollisuus taata kansainvälistä suojelua hakeville henkilöille kohtuullisen elintason vastaanotto-olosuhteet joko majoituksen, rahallisten etuuksien, maksukuponkien tai kaikkien näiden tukimuotojen yhdistelmän muodossa, jotta he voivat elää inhimillisissä olosuhteissa.

Tuomio 1.8.2025, The Minister for Children, Equality, Disability, Integration and Youth ym. (C‑97/24)

Irakista kotoisin oleva mies haki turvapaikkaa Kreikasta ja vetosi todelliseen hengenvaaraan. Hänen hakemuksensa hylättiin, minkä jälkeen hänen muutoksenhakunsa hylättiin ”selvästi perusteettomana” yksinomaan siksi, ettei hän saapunut henkilökohtaisesti toimivaltaiseen muutoksenhakulautakuntaan. Kreikan lainsäädännössä nimittäin säädettiin automaattisesti sovelletusta olettamasta siitä, että tällaisessa tilanteessa oli kyse väärinkäytösluonteisesta valituksesta. Unionin tuomioistuin katsoi, että säännöllä rikottiin unionin oikeutta: henkilökohtainen paikalle saapuminen edellytyksenä valituksen tutkimiselle on suhteeton vaatimus, koska sillä pyritään ainoastaan toteamaan asianomaisen henkilön oleminen maassa eikä kuulemaan häntä tosiasiallisesti. Kreikan olisi pitänyt tarjota muita, vähemmän pakottavia ratkaisuja, kuten asianajajan käyttämistä edustajana, saapumista paikallisviranomaiseen tai pelkkää maassa olemisen osoittamista, jotta hakijoille olisi taattu todellinen mahdollisuus hakea muutosta tehokkaasti.

Tuomio 3.7.2025, Al Nasiria (C‑610/23)

Saksalainen yritys myi sahrami- ja melonimehupohjaista ravintolisää ja väitti, että tuote kohottaa mielialaa ja vähentää stressiä ja väsymystä. Eräs yhdistys riitautti tämän mainostamistavan tuomioistuimissa ja väitti, että kyse oli unionin oikeuden vastaisista terveysväitteistä. Unionin tuomioistuin katsoi, että niin kauan kuin komissio edelleenkin tutkii tieteellisesti kyseisiä kasviperäisiä aineita koskevia terveysväitteitä eikä komissio ole merkinnyt kyseisiä aineita virallisiin luetteloihin, tällaisia väitteitä ei voida käyttää mainoksissa, ellei niihin sovelleta siirtymäjärjestelmää, mistä ei nyt ole kyse.

Tuomio 30.4.2025, Novel Nutriology (C‑386/23)

Nero Lifestyle ‑niminen italialainen yhtiö jätti vuonna 2019 Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) hakemuksen sanamerkin NERO CHAMPAGNE rekisteröimiseksi. Comité interprofessionnel du vin de Champagne ja Institut national de l’origine et de la qualité vastustivat sanamerkin rekisteröimistä. Ne väittivät, että sanamerkillä olisi voitu saada väärin hyötyä suojatun alkuperänimityksen ”Champagne” kattamien tuotteiden maineesta, sillä kyseisellä alkuperänimityksellä annettu suoja merkitsee maantieteelliseen alkuperään perustuvaa laatutakuuta. EUIPO hylkäsi väitteen osittain ja edellä mainitut ammattijärjestöt nostivat kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi tuomiollaan EUIPO:n päätöksen ja hyväksyi väitteen. Niinpä sanamerkin NERO CHAMPAGNE rekisteröintihakemus hylättiin.

Tuomio 25.6.2025, Comité interprofessionnel du vin de Champagne ja INAO v. EUIPO – Nero Lifestyle (NERO CHAMPAGNE) (T‑239/23)

Rubikin kuutio ei voi saada suojaa EU-tavaramerkkinä: Unionin yleinen tuomioistuin pysytti kuuluisaa kolmiulotteista pulmapeliä varten rekisteröityjen tavaramerkkien mitättömyyden. EUIPO oli katsonut, että kuutiomuoto, kuution ruudukkorakenne ja kuution sivujen erottelu olivat kuution toiminnan kannalta välttämättömiä teknisiä elementtejä, joten niille ei voida antaa tavaramerkkioikeudellista suojaa. Kyseisten tavaramerkkien haltija Spin Master väitti, etteivät tietyt merkkien osat, erityisesti värit, olleet teknisiä. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi nämä argumentit ja totesi, että värit ovat vain toissijainen yksityiskohta, jonka avulla puolet voidaan erottaa toisistaan, ja että tuotteen muodon olennaiset osat – ruudut, ruudukkorakenne ja kuution sivujen erottelu – vastaavat tekniseen tarpeeseen: kuution osia on voitava kääntää ja pulman osat on kyettävä tunnistamaan. Kun kaikki kuution olennaiset ominaisuudet liittyvät kuution toimintaan, niille ei voida antaa tavaramerkkisuojaa, joten EUIPO:n päätökset oli pysytettävä.

Tuomio 9.7.2025, Spin Master Toys UK v. EUIPO – Verdes Innovations (Sellaisen kuution muoto, jonka tahkoissa on ruudukkorakenne) (T‑1170/23–T‑1173/23)

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi EUIPO:n päätökset, joilla Ferrarin oikeudet sanamerkkiin TESTAROSSA autoja, varaosia, lisävarusteita ja pienoismalleja varten oli julistettu menetetyiksi siksi, että EUIPO katsoi, ettei tavaramerkkiä ollut tosiasiallisesti käytetty vuosina 2010–2015. Tuomioistuin totesi, että vaikka Testarossa-mallia ei ole valmistettu vuoden 1996 jälkeen, valtuutetut jälleenmyyjät tai jakelijat olivat myyneet kyseisiä autoja käytettyinä kyseisellä ajanjaksolla, ja että kyseistä merkin käyttöä, yhdistettynä Ferrarin todistuspalveluun, oli pidettävä autonvalmistajan implisiittiseen suostumukseen perustuvana tosiasiallisena käyttönä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi samoin varaosien ja lisävarusteiden osalta, sillä niiden alkuperä vahvistettiin osana Ferrarin todistuspalvelua. Pienoismallien osalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kolmannet olivat käyttäneet merkkiä maininnalla ”Ferrarin virallinen lisenssituote”, millä taattiin lelujen kaupallinen alkuperä ja mikä osoitti, että merkkiä käytettiin tosiasiallisesti Ferrarin implisiittisellä suostumuksella. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Ferrari oli jatkanut sanamerkin TESSAROSA käyttämistä kaikkien kyseessä olleiden tavaroiden osalta.

Tuomio 2.7.2025, Ferrari v. EUIPO – Hesse (TESTAROSSA) (T‑1103/23 ja T‑1104/23)

Apple veloittaa provision kolmansien osapuolten sovellusten myyntihinnasta App Storessaan. Kaksi hollantilaista säätiötä, jotka ajavat Apple-laitteiden useiden yksilöimättömien mutta yksilöitävissä olevien käyttäjien yhteisiä etuja, väittivät, että provisiot ovat kohtuuttoman suuria ja että käyttäjille aiheutuu niistä vahinkoa. Säätiöt riitauttivat Applen kilpailunvastaiseksi väittämänsä käyttäytymisen Alankomaiden tuomioistuimissa. Apple kuitenkin kiisti Alankomaiden tuomioistuinten toimivallan sillä perusteella, ettei väitetty vahinko sattunut Alankomaissa eikä erityisesti Amsterdamissa. Unionin tuomioistuimelle esitettiin tästä ennakkoratkaisukysymys, ja se totesi, että kyseinen App Store on suunniteltu erityisesti Alankomaiden markkinoille. Kyseisellä virtuaalisella alueella tehtyjen ostojen yhteydessä aiheutunut väitetty vahinko voi näin ollen ilmetä kyseisellä alueella riippumatta siitä, missä asianomaiset käyttäjät olivat kyseessä olevan oston ajankohtana. Kansainvälinen ja alueellinen toimivalta on siis Alankomaiden tuomioistuimella.

Tuomio 2.12.2025, Stichting Right to Consumer Justice ja Stichting App Stores Claims (C‑34/24)

Entistä ETA-johtajaa, joka oli jo tuomittu terrorismirikosten perusteella 20 vuoden vankeuteen Ranskassa, syytetään Espanjassa samasta iskusta, joka tehtiin vuonna 1997, minkä perusteella hänen tuomionsa yhteenlasketuksi pituudeksi voisi tulla vähintään 50 vuotta ilman lakisääteistä ylärajaa. Espanjan tuomioistuin esitti ennakkoratkaisukysymyksen ne bis in idem ‑periaatteen soveltamisesta ja unionin tuomioistuin muistutti siitä, ettei samaa henkilöä voida syyttää kahta kertaa unionin alueella saman teon perusteella, vaikka tekoa luonnehdittaisiin oikeudellisesti eri tavalla eri valtioissa. On Espanjan tuomioistuimen tehtävä tarkistaa, onko tuomio Ranskassa annettu sellaisten tosiseikkojen perusteella, jotka ovat konkreettisesti identtiset kuin ne tosiseikat, joiden perusteella henkilöä syytetään rikoksesta Espanjassa.

Tuomio 11.9.2025, MSIG (C‑802/23)

Eräs nainen havaitsi, että romanialaisella verkkosivustolla www.publi24.ro oli julkaistu valheellinen mainos, jonka mukaan hän tarjosi seksipalveluja ja jossa esitettiin – ilman hänen suostumustaan – kuvia hänestä ja mainittiin hänen puhelinnumeronsa. Verkkosivuston ylläpitäjä Russmedia Digital poisti kuvan palvelustaan tunnin kuluessa, mutta ilmoitus oli jo kopioitu muille verkkosivuille. Ensimmäisen asteen tuomioistuin määräsi yhtiön maksamaan naiselle vahingonkorvauksia, mutta tämän jälkeen valitustuomioistuin vapautti yhtiön vastuusta, koska yhtiö toimi ainoastaan säilytyspalvelun tarjoajana, joten nainen vei asian Clujin ylioikeuden käsiteltäväksi, joka tiedusteli unionin tuomioistuimelta, mitä velvollisuuksia verkkomarkkinapaikkaan sovelletaan yleisen tietosuoja-asetuksen nojalla. Unionin tuomioistuin katsoi, että verkkomarkkinapaikan ylläpitäjä on alustallaan julkaistuihin ilmoituksiin sisältyvien henkilötietojen rekisterinpitäjä ja sen on aina ennen julkaisemista tunnistettava ilmoitukset, joihin sisältyy arkaluonteisia henkilötietoja, tarkistettava rekisteröidyn henkilöllisyys ja nimenomaisesti annettu suostumus ja estettävä julkaisu, jos suostumusta ei ole annettu. Unionin tuomioistuin totesi myös, että ylläpitäjän on toteutettava teknisiä toimenpiteitä sen estämiseksi, että arkaluonteisia ilmoituksia kopioidaan lainvastaisesti muille verkkosivuille, eikä se voi vedota sähköisestä kaupankäynnistä annetussa direktiivissä säädettyyn vapautukseen vastuusta välttyäkseen yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisilta velvollisuuksiltaan.

Tuomio 2.12.2025, Russmedia Digital ja Inform Media Press (C‑492/23)

Eräs yhdistys riitautti Ranskan tietosuojaviranomaisessa SNCF Connectin asiakkaille asetetun velvollisuuden ilmoittaa verkko-oston yhteydessä, onko heidän puhuttelusanansa ”Monsieur” vai ”Madame”, koska sen mukaan kyseisen sukupuoli-identiteettiin viittaavan tiedon kerääminen ei ollut tarpeen yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitetulla tavalla. Unionin tuomioistuin muistutti siitä, että yksinomaan välttämättömän hyödylliset henkilötiedot voidaan kerätä ja tietojen käsittely on lainmukaista ainoastaan, jos se on välttämätöntä sopimuksen täytäntöön panemiseksi tai perusteltua selkeästi selitetyn oikeutetun edun vuoksi. Unionin tuomioistuin totesi lisäksi, ettei henkilötietojen käsittely voi olla oikeutettua oikeutetun edun perusteella, jos oikeutetusta edusta ei ilmoiteta, jos käsittelyllä ylitetään se, mikä on täysin välttämätöntä, tai jos käsittelyyn liittyy vaara perusoikeuksien vaarantamisesta, mukaan lukien sukupuoleen perustuvan syrjinnän osalta. Asiakkaiden puhuttelusanaan liittyvien tietojen kerääminen ei ole objektiivisesti välttämätöntä etenkään siinä tapauksessa, että tiedon keräämisen tarkoituksena on kaupallisen viestinnän personointi.

Tuomio 9.1.2025, Mousse (C‑394/23)

Itävaltalaiselta asiakkaalta evättiin puhelinsopimus 10 euron kuukausihintaan sen jälkeen, kun yksityinen yritys oli täysin automatisoidusti todennut, ettei hän ole maksukykyinen. Itävallan tuomioistuin katsoi, ettei yhtiö noudattanut yleistä tietosuoja-asetusta, koska se ei selittänyt, miten päätös tehtiin. Unionin tuomioistuin katsoi, että rekisteröidyllä on oikeus ymmärrettävään selitykseen, kun hänen henkilötietojaan käsitellään: selityksessä on mainittava, mitä tietoja käytettiin ja miten ne vaikuttivat käsittelyn tulokseen, ja selityksessä on mahdollisesti havainnollistettava, mikä olisi muuttunut, jos tietyt tiedot olisivat olleet erilaisia. Yritys ei voi vedota liikesalaisuuteen perusteena kieltäytyä kyseisten tietojen antamisesta; jos liikesalaisuuteen vedotaan, tuomioistuimen tai valvontaviranomaisen on päätettävä, missä määrin tietoihin voidaan myöntää pääsy.

Tuomio 27.2.2025, Dun & Bradstreet Austria (C‑203/22)

Ranskan kansalainen Philippe Latombe vaati kumoamaan Euroopan komission päätöksen, jolla sallitaan henkilötietojen siirtäminen EU:sta Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen oikeusjärjestys ei tarjoa riittävää suojaa muun muassa, koska Data Protection Review Court (tietosuojaa käsittelevä muutoksenhakutuomioistuin, Yhdysvallat, jäljempänä DPRC) ei ole riippumaton tuomioistuin ja koska Yhdysvaltain tiedustelupalvelut keräävät henkilötietoja laajamittaisesti. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen. Sen mukaan Yhdysvallat on vahvistanut henkilötietojen suojaa koskevia oikeussääntöjään presidentin annettua vuonna 2022 uuden toimeenpanoasetuksen ja DPRC:n riippumattomuudesta on riittävät takeet. DPRC:n tuomarit voidaan nimittäin erottaa yksinomaan pätevästä syystä eivätkä tiedusteluviranomaiset voi vaikuttaa heidän työhönsä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, ettei henkilötietojen valikoimaton keruu ole unionin oikeuden vastaista, koska DPRC harjoittaa tietojen osalta jälkikäteen tuomioistuinvalvontaa. Komissiolla on lisäksi velvollisuus valvoa jatkuvasti kyseisten oikeussääntöjen noudattamista, ja se voi keskeyttää päätöksensä soveltamisen, jos Yhdysvaltain oikeusjärjestyksessä tarjottu suoja heikkenee.

Tuomio 3.9.2025, Latombe v. komissio (T‑553/23)

Unionin yleinen tuomioistuin velvoitti Euroopan komission maksamaan 400 euroa vahingonkorvausta Saksan kansalaiselle, jonka henkilötietoja siirrettiin Yhdysvaltoihin, kun hän ilmoittautui osallistujaksi tapahtumaan Euroopan tulevaisuuskonferenssin verkkosivustolla. Siitä, että henkilö käytti EU Loginin vaihtoehtoa ”kirjaudu sisään Facebookilla”, seurasi, että vahingonkärsijän IP-osoite välitettiin Meta Platformsille ilman riittäviä takeita ja ilman, että tietojen siirtäminen olisi perustunut tuolloin voimassa olleeseen tietosuojan riittävyyttä koskevaan päätökseen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio oli vastuussa tietojen siirtämisestä eikä se ollut noudattanut ainuttakaan unionin oikeudessa säädettyä edellytystä tietojen lähettämiselle kolmanteen maahan. Tuomioistuin katsoi, että komissio oli riittävän ilmeisellä tavalla rikkonut oikeussääntöä, jolla annetaan oikeuksia yksityisille, ja aiheuttanut henkistä kärsimystä, joka liittyi epävarmuuteen tietojen käsittelystä, ja näillä perusteilla syntyy unionin sopimuksenulkoinen vahingonkorvausvastuu.

Tuomio 8.1.2025, Bindl v. komissio (T‑354/22)

Unionin tuomioistuin totesi, ettei Kreikka ollut pannut täytäntöön vuonna 2014 annettua tuomiota, jolla se määrättiin lopettamaan Zakynthoksen merikansallispuistossa, joka on merikilpikonnan Caretta-Caretta suojeltu elinympäristö, sijaitsevan kaatopaikan käyttö. Vaikka Kreikka kävi vuoropuhelua komission kanssa vuosina 2014–2023, kaatopaikkaa ei suljettu eikä sitä kunnostettu unionin jätedirektiivien mukaiseksi ja sinne toimitettiin edelleenkin jätettä vuoden 2017 loppuun asti. Unionin tuomioistuin totesi, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä oli jatkettu, ja määräsi Kreikalle 12 500 euron päiväkohtaisen sakon, jota on maksettava, kunnes tuomio on pantu täysimääräisesti täytäntöön, ja velvoitti sen maksamaan 5,5 miljoonan euron kiinteämääräisen hyvityksen rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella, siitä terveydelle ja ympäristölle aiheutuneiden vaarojen vuoksi ja siksi, että Kreikka on toistuvasti jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan jätehuollossa.

Tuomio 9.10.2025, komissio v. Kreikka (Zakynthosin kaatopaikkaa koskevan tuomion täytäntöönpano) (C‑368/24)

New York Timesin toimittaja pyysi Euroopan komissiolta, että hänen annettaisiin tutustua komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin ja Pfizerin toimitusjohtajan välisiin tekstiviesteihin, sillä hänen mukaansa tekstiviestit olivat osa covid-19-rokotteiden ostamista koskeneita sopimusneuvotteluja. Komissio hylkäsi pyynnön ja totesi, ettei sillä ole hallussaan kyseisiä tekstiviestejä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin, että komission antamat selitykset olivat epämääräisiä ja vaihtelevia eikä komissio ollut selvästi ilmoittanut, mistä ja miten se haki kyseisiä asiakirjoja, eikä se ollut ilmoittanut, oliko viestit poistettu tai olivatko ne kadonneet. Toimittaja oli lisäksi esittänyt uskottavia todisteita siitä, että tällaista viestintää tekstiviestitse hyvin todennäköisesti käytiin. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei unionin toimielin voi tyytyä toteamaan, ettei sillä ole hallussaan asiakirjoja, esittämättä tästä uskottavia todisteita, varsinkin, kun kyse on näin merkittävistä julkiselinten päätöksistä. Niinpä unionin yleinen tuomioistuin kumosi komission päätöksen, jolla evättiin pääsy kyseisiin asiakirjoihin.

Tuomio 14.5.2025, Stevi ja The New York Times v. komissio (T‑36/23)