A | Vuosi kuvina
Tammikuu
Euroopan komission juhlallinen vakuutus
Tammi-, helmi-, maalis- ja toukokuussa pidetyissä juhlallisissa istunnoissa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja komission jäsenet antoivat perussopimuksessa edellytetyn juhlallisen vakuutuksensa uuden Euroopan komission nimittämisen yhteydessä.
Helmikuu
Euroopan oikeusasiamiehen juhlallinen vakuutus
Euroopan parlamentin Euroopan oikeusasiamieheksi valitsema Teresa Anjinho antoi juhlallisen vakuutuksensa unionin tuomioistuimessa.
Maaliskuu
EU:n tuomioistuimen palvelujen vierailu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa
EU:n tuomioistuimen delegaatio, johon kuuluivat kirjaaja ja tuomioistuimen eri palvelujen vastuuhenkilöitä, kävi virallisella vierailulla Strasbourgissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Delegaatio osallistui useisiin pyöreän pöydän keskusteluihin, joissa käsiteltiin yhteisiä haasteita ja tuomioistuinten välisiä yhteistyömahdollisuuksia.
Maaliskuu
Juhlallinen istunto menehtyneiden muistoksi
Tuomioistuimessa kunnioitettiin unionin tuomioistuimen ensimmäisen virolaisen tuomarin (2004–2013) Uno Lõhmusin, joka kuoli elokuussa 2024, ja unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen maltalaisen tuomarin (2004–2012) Ena Cremonan, joka kuoli toukokuussa 2024, muistoa.
Maaliskuu
Itävallan, Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyyden 30-vuotispäivä
Tuomioistuimessa järjestettiin tilaisuus, jossa juhlistettiin Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymistä EU:n jäseniksi 30 vuotta sitten. Tilaisuuden avasi unionin tuomioistuimen presidentti Koen Lenaerts, ja tilaisuudessa kuultiin puheita näiden jäsenvaltioiden edustajilta, jotka unionin tuomioistuimen jäsenet esittelivät.
© European Law Moot Court
Huhtikuu
European Law Moot Courtin loppukilpailu
Tämä vuosittainen yliopistojen välinen oikeustapauskilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1988. Vuonna 2025 kilpailun voitti sveitsiläinen Freiburgin yliopisto.
Huhtikuu
Euroopan parlamentin ja EU:n tuomioistuimen vuotuinen tapaaminen
Euroopan parlamentti ja EU:n tuomioistuin järjestivät Luxemburgissa toista kertaa vuotuisen tapaamisensa, jossa käsitellään EU:n tuomioistuinlaitoksen toimintaa. Vuotuiset keskustelut päätettiin aloittaa, kun unionin tuomioistuimen perussääntöä uudistettiin siirtämällä ennakkoratkaisutoimivaltaa osittain unionin tuomioistuimelta unionin yleiselle tuomioistuimelle tietyissä erityisissä asiaryhmissä.
Toukokuu
Tuomioistuin Eurooppa-päivänä
EU:n tuomioistuin osallistui Village européen ‑tapahtumaan, jonka Euroopan komission Luxemburgin-edustusto järjesti Eurooppa-päivänä yhteistyössä Euroopan parlamentin Luxemburgin-yhteystoimiston kanssa. Vuonna 2025 tapahtuma järjestettiin Luxemburgin itäosassa sijaitsevassa Echternachin kaupungissa.
Toukokuu
Kolme uutta lainattua taideteosta EU:n tuomioistuimessa
Toukokuussa puolalaistaiteilija Magdalena Abakanowiczin teokset Figury z cyklu Mędrcy (Hahmoja sarjasta ”Viisaat”) luovutettiin virallisesti EU:n tuomioistuimelle. Teokset lainasi Wrocławin kansallismuseo Institut Adam Mickiewiczin aloitteesta.
Lokakuussa Bratislavan kaupungingalleria luovutti slovakialaistaiteilija Tamara Klimován taulun Hiljaisuus virallisesti EU:n tuomioistuimelle.
Niin ikään lokakuussa Napolin arkeologinen kansallismuseo (MANN) luovutti EU:n tuomioistuimelle marmoriveistoksen Lykurgoksen rintakuva. Teos kuvaa myyttistä Spartan lainsäätäjää.
Toukokuu
Suora lähetys unionin yleisen tuomioistuimen tuomion julistamisesta
Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio julistettiin ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä. Tällaiset lähetykset ovat osa toimielimen viestintäkeinojen ja ‑kanavien kehittämistä, sillä toimielin haluaa tuoda unionin oikeudenkäytön paremmin unionin kansalaisten saataville.
Kesäkuu
Ensimmäinen unionin tuomioistuimen antamaa tuomiota koskeva audiovisuaalinen tuomiokuvaus
Toimielimessä otettiin käyttöön uusi viestintätapa eli lyhyt audiovisuaalinen tuomiokuvaus, jossa unionin tuomioistuimen jäsen esittelee annetun tuomion. Tällä tavalla unionin tuomioistuin antaa lisää näkyvyyttä tärkeille ratkaisuilleen ja saattaa ne paremmin suuren yleisön ja tiedotusvälineiden saataville.
Kesäkuu
Uusien jäsenten valatilaisuus
Unionin tuomioistuimen tuomarina aloittanut Marko Bošnjak vannoi juhlallisessa istunnossa virkavalansa. Unionin yleisen tuomioistuimen tuomareina virkavalansa vannoivat Danutė Jočienė ja Jörgen Hettne.
Heinäkuu
EU Legal Summer School
Osana Luxemburgin markkinointia EU:n toimielinten henkilöstön palvelupaikkana EU:n tuomioistuin järjesti ensimmäistä kertaa tapahtuman ”EU Legal Summer School”, johon osallistui yli 30 opiskelijaa ja nuorta ammattilaista 24:stä unionin jäsenvaltiosta.
Syyskuu
Kolmas EUnited in Diversity ‑konferenssi
Bulgarian perustuslakituomioistuin isännöi kolmatta EUnited in Diversity ‑konferenssia, joka järjestettiin yhteistyössä EU:n tuomioistuimen kanssa. Vuoden 2025 konferenssissa, johon osallistuivat eri jäsenvaltioiden perustuslakituomioistuimet, käsiteltiin perustuslaillisen lainkäytön roolia EU:n yhteisessä oikeusjärjestyksessä.
Syyskuu
Uudet jäsenet unionin tuomioistuimessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin yleisen tuomioistuimen kokoonpanon osittainen uudistaminen
Tuomioistuimessa pidettiin juhlallinen istunto tiettyjen jäsenten siirryttyä pois tehtävistään ja uusien jäsenten vannoessa virkavalansa. Alexander Kornezovista tuli unionin tuomioistuimen tuomari. Uusina tuomareina unionin yleisessä tuomioistuimessa aloittivat Francesco Bestagno, Raffaella Pezzuto ja Tanja Pavelin.
Syyskuu
Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin ja varapresidentin uudelleenvalinta vaaleilla
Osan unionin yleisen tuomioistuimen jäsenistä vaihduttua Marc van der Woude valittiin jälleen tuomioistuimen presidentiksi toimikaudelle 2025–2028. Savvas Papasavvas valittiin niin ikään jälleen varapresidentiksi samalle toimikaudelle.
Syyskuu
Unionin tuomioistuimen vierailu Belgian perustuslakituomioistuimessa
Unionin tuomioistuimen delegaatio vieraili Belgian perustuslakituomioistuimessa. Vierailun aikana keskusteltiin perustuslakituomioistuimen roolista unionin oikeutta soveltavana tuomioistuimena, ulkomaalaisoikeudesta, sukupuolten tasa-arvosta sekä turvallisuuden ja yksityisyydensuojan välisestä tasapainosta digitaalisissa ympäristöissä.
Syyskuu
Unionin tuomioistuimen vierailu Italian perustuslakituomioistuimessa
Unionin tuomioistuimen delegaatio vieraili Italian perustuslakituomioistuimessa. Vierailun aikana keskusteltiin perustuslakituomioistuimen roolista unionin oikeutta soveltavana tuomioistuimena, oikeusvaltioperiaatteesta, turvallisuudesta ja yksityisyydensuojasta sekä turvapaikoista ja maahanmuutosta.
Lokakuu
Unionin alueen nuorten asianajajien kilpailun loppukilpailu
Unionin tuomioistuimessa järjestettiin Europäische Rechtsakademien (Eurooppaoikeusakatemia, ERA) järjestämän nuorten asianajajien kilpailun loppukilpailu. Kaikkialta Euroopasta tulleet joukkueet sovelsivat käytännössä unionin oikeutta, joka koskee digioikeutta, henkilötietojen suojaa, tekoälyä ja rajatylittävää lainkäyttöä. Joukkueet esittivät argumenttinsa tuomaristolle, jossa istui unionin yleisen tuomioistuimen tuomareita ja oikeusalan ammattilaisia.
Lokakuu
Tuomioistuimen avoimien ovien päivä
EU:n tuomioistuin avaa joka vuosi ovensa suurelle yleisölle, jotta se voi tutustua tuomioistuimen toimintaan, historiaan ja rakennuksiin. Vuonna 2025 tapahtumaan osallistui lähes 2 600 vierailijaa, jotka tutustuivat tuomioistuimen tiloihin ja menettelyihin ja tapasivat työntekijöitä ja saivat näin tietää EU:n tuomioistuimen keskeisestä roolista EU:n tehtävien täyttämisessä.
Marraskuu
Unionin tuomioistuimen vierailu Kyproksella
Unionin tuomioistuimen delegaatio vieraili Kyproksella, jossa käytiin keskusteluja maan ylimmän perustuslakituomioistuimen sekä yhdenvertaisuuden, henkilötietojen suojan ja turvapaikkamenettelyjen ylimmän tuomioistuimen kanssa. Delegaatio tapasi myös Kyproksen presidentti Nikos Christodoulidesin, maan parlamentin puhemies Annita Demetrioun, oikeusministeri Marios Hartsiotisin ja valtakunnansyyttäjä George Savvidesin.
Marraskuu
Unionin tuomioistuimen vierailu Espanjan ylimmässä tuomioistuimessa
Unionin tuomioistuimen delegaatio vieraili Espanjan ylimmässä tuomioistuimessa Madridissa, jossa sen otti vastaan tuomioistuimen presidentti Isabel Perelló Doménech. Vierailun yhteydessä käytiin temaattisia keskusteluja unionin oikeudesta, perusoikeuksien suojasta ja oikeusvaltioon ja tuomioistuinten riippumattomuuteen liittyvistä haasteista.
Marraskuu
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vierailu unionin tuomioistuimessa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen delegaatio vieraili virallisesti unionin tuomioistuimessa. Vierailun aikana käytiin useita pyöreän pöydän keskusteluja yhteisistä kysymyksistä, kuten lapsen edusta, sananvapaudesta digiaikakaudella ja pääsystä turvapaikkamenettelyihin.
© Gabinete do Presidente, Supremo Tribunal de Justiça
Marraskuu
EU:n tuomioistuinverkoston kokous
EU:n tuomioistuinverkoston yhteyshenkilöiden seitsemäs vuotuinen kokous, johon osallistui edustajia 47:stä verkostoon kuuluvasta tuomioistuimesta, pidettiin Lissabonissa. Kokouksessa keskusteltiin vuoropuhelusta eurooppalaisten tuomioistuinten kesken, ja painopiste oli etenkin asiaa viimeisenä asteena käsittelevien kansallisten tuomioistuinten velvollisuudessa esittää ennakkoratkaisupyyntö.
Joulukuu
Tuomaripäivät
EU:n tuomioistuimeen saapui noin 150 tuomaria Euroopan unionin jäsenvaltioista. Tuomaripäivillä kansallisten tuomioistuinten tuomareilla on tilaisuus keskustella suoraan unionin tuomioistuimen jäsenten kanssa molemmin puolin kiinnostavista aiheista, millä vahvistetaan läheistä yhteistyötä, jota EU:n tuomioistuin tekee kansallisten tuomioistuinten kanssa.
Joulukuu
Vammaistietoisuuspäivä
Kansainvälisen vammaisten päivän kunniaksi EU:n tuomioistuimessa järjestettiin kaksi teemapäivää tietoisuuden lisäämiseksi. Eri aktiviteettien kautta tarjottiin tilaisuus tutustua taiteen, kulttuurin ja keskustelujen avulla toimintarajoitteisiin ihmisiin liitettyihin arvoihin: luovuuteen, esteidensietokykyyn, aitouteen ja mahdollisuuteen olla innoituksen lähteenä kaikille.
Joulukuu
Thémis 2025 ‑kilpailun loppukilpailu
EU:n tuomioistuimessa järjestettiin koulutuksensa alkuvaiheessa oleville tuleville unionin alueen tuomareille ja syyttäjille suunnatun kilpailun loppukilpailu. Kilpailu on EU:n tuomioistuinkoulutusverkoston yksi merkittävimmistä aloitteista. Kuudesta jäsenvaltiosta tulleet kahdeksan joukkuetta esittelivät työnsä, ja kilpailun voitti Romanian joukkue.
Joulukuu
Euroopan asianajajaliittojen neuvoston (CCBE) vierailu
46 maan asianajajaliittoja edustava CCBE:n delegaatio, jota johti CCBE:n presidentti Thierry Wickers, vieraili virallisesti unionin tuomioistuimessa. Vierailun aikana käytiin pyöreän pöydän keskusteluja oikeudenkäyntimenettelyistä, asianajajien riippumattomuudesta ja teknisestä kehityksestä, kuten tekoälystä ja istuntojen lähettämisestä verkossa.
B | Vuosi lukuina
Toimielin vuonna 2025
Lainkäyttötoiminnan vuosi (unionin tuomioistuimessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa)
Kielipalvelut
EU:n tuomioistuin on monikielinen lainkäyttöelin, jonka on voitava käsitellä asiaa riippumatta siitä, millä unionin virallisella kielellä se on pantu vireille. EU:n tuomioistuin pitää niin ikään huolen siitä, että sen oikeuskäytäntö on saatavilla kaikilla unionin virallisilla kielillä.
Monikielisyys Euroopan unionin tuomioistuimessa